NHL:n varaustilaisuudessa nähdään megakauppoja? – ”He miettivät sitä”
Tämän kesän NHL:n varaustilaisuus lähestyy kovaa vauhtia.
Draft on ohjelmassa 23.-24. kesäkuuta Chicagossa.
Tilaisuuden ensimmäinen varausvuoro on tällä hetkellä New Jersey Devilsin hallussa.
Devils oli iso voittaja varaustilaisuuteen liittyvässä arvonnassa, jossa seura nousi useamman pykälän aina ykköspaikalle saakka.
Nyt Devils saattaa kuitenkin treidata vuoron muualle.
Tätä kuviota väläyttelee Sportsnetsin toimittaja Elliotte Friedman.
– Pohdin sitä, mitä New Jersey tekee ykkösvuoronsa kanssa. Näkisin, että he saattaisivat tiputtautua alaspäin, kunhan eivät tipu liikaa. Uskon, että he miettivät sitä mahdollisuutta, Friedman pyöritteli Devilsin kuviota.
Friedman nostaa esille myös toisen ison mahdollisuuden megaluokan kaupalle.
– Näkisin, että Dallas voisi tiputtautua kolmannelta vuorolta alaspäin. Uskon, että Dallas saa sellaisen puolustajan, jonka he haluavat, vaikka he eivät olisi kolmen kärjessä, kanadalaistoimittaja sanoo.
Huhut eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä Starsin GM Jim Nill puhui asiasta varsin avoimesti NHL Networkin radion puolella toukokuussa.
– Olen puhunut muiden joukkueiden kanssa vuoron vaihtamisesta. Siinä yhteydessä saisimme hyvän pelaajan takaisin päin. Tuo antaa meille paljon vaihtoehtoja ja uskon, että keskustelut kiihtyvät, kun tilaisuus lähestyy, Nill sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!