NHL:n heittopussi konttaa myös siirtomarkkinoilla – ”Joe Sakic kiipeää vuorta ylös”
Colorado Avalanchen kesä ei ole alkanut mallikkaasti. Joukkue pelasi umpisurkean kauden, kun se onnistui voittamaan 82 runkosarjan pelistään ainoastaan 14. Avalanche oli NHL:n runkosarjan viimeinen joukkue.
Seurajohto rauhoitteli kannattajia pitkin kauden ajan puheilla, joiden mukaan kurssi käännetään ja joukkuetta rakennetaan uudelleen.
Toistaiseksi mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Avalanchen GM:n Joe Sakickin odotettiin tekevän jo keväällä kesken kauden siirtorajan kynnyksellä merkittäviä pelaajakauppoja, mutta ne jäivät odottamaan itseään.
Mopo on kulkenut hitaasti myös alkukesän. Huhujen mukaan Sakic on aktiivisesti yrittänyt kaupata huippuhyökkääjä Matt Duchenea, mutta toistaiseksi vaihtokauppoja ei ole syntynyt.
Odottelu voi käydä hyvinkin kalliiksi. Erityisesti viime kaudella pettänyt Coloradon puolustus on karmeassa tilanteessa. Seurajohto on päässyt eroon alakerran turhakkeista, mutta mitään ei ole vielä tullut tilalle.
– Minusta on vaikea uskoa, ettei Sakic ole löytänyt vielä mitään järkeviä kauppoja. Mihin suuntaan tuo joukkue on menossa? Coloradon ympärillä on kaikenlaisia kysymyksiä. Joukkue ei ole tarpeeksi hyvä tällä hetkellä. Sakic kiipeää vuorta ylös tällä hetkellä, kritisoi kovin sanoin TSN:n kiekkoasiantuntija Darren Dreger.
Avalanchella on tällä hetkellä sopimukset kolmen puolustajan ja yhden maalivahdin kanssa. Hälytyskellojen pitäisi soida, sillä Sakicin tulevaisuus Coloradon johdossa on hyvin pitkälti ensi kaudesta kiinni.
Seurajohdolla ei ole enää aikaa odotella valmista, vaan sen on laitettava haalarit päälle, jotta se onnistuu kasaamaan vakavasti otettavan joukkueen syksyksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?