NHL:n finaaliseuran mediapeli hämmentää – tähtipuolustajaa ei päästetä median eteen
Sidney Crosbyn ja P.K Subbanin sananvaihto Stanley Cupin finaalien aikana on kerännyt valtavan määrän otsikoita ja mediahuomiota. Nyt Subban on vetäytynyt täydelliseen mediahiljaisuuteen.
Kanadalaispuolustajaa ei ole nähty median edessä sitten viidennen finaaliottelun. Tämä on todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun puhelias Subban on ollut poissa mikrofonien ääreltä kolmen vuorokauden ajan.
Subban osallistui Predatorsin sunnuntain aamuharjoituksiin, ja NHL:n mediasääntöjen mukaan hänen pitää olla median haastateltavissa harjoitusten jälkeen.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Subbanin kuultiin kysyvän Preadatorsin mediavastaavilta mahdollisuutta päästä puhumaan medialle. Hetkeä myöhemmin Predatorsin mediavastaava kertoi paikalla olleille toimittajille, että Subbania ei nähdä tänään median edessä.
Mediahiljaisuuden syitä on spekuloitu laajalti. Vaikuttaa siltä, että Subban ei ole omasta tahdostaan medialakossa. Subban on aina antanut värikkäitä kommentteja medialle, ja Predators-organisaatio on saattanut kokea Crosbyn kanssa käydyn sananvaihdon häiritsevänä elementtinä.
On kuitenkin äärimmäisen harvinaista, että NHL:n tähtikaliiberin pelaaja vedetään kokokanaan pois median edestä Stanley Cupin finaaleissa.
Lähde: Puck Daddy-blogi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!