Nashville aivan sekaisin NHL:n finaaleista – pormestarilta lupalappu töistä myöhästymiselle

Nashville on ollut aivan sekaisin NHL:n finaaleista, joita pelataan ensimmäistä kertaa historian aikana Tennesseanissa.
Kolmannen finaalin jälkeen kaupungin keskustaan oli kokoontunut jopa 50 000 ihmistä juhlistamaan Predatorsin voittoa.
Koko kaupunki on aidosti Predatorsin takana, mistä osoitus tuli neljännen finaalin yhteydessä.
Kaupungin pormestari Megan Barry julkaisi lupalapun, jossa hän antoi oikeuden ihmisille myöhästyä tunnin jos kaksi töistä tiistaina finaaliottelun takia.
Lupalapussa oli muun muassa kohta, mikä alkoi täytettävällä nimellä:
– Henkilö x oli suorittamassa kansallisvelvollisuuttaan, katsoessaan meidän Nashville Predatorsin ottelua Stanley Cup -finaaleissa myöhään illalla. Tosiasiassa olen pettynyt, jos sinä (työnantaja) et tehnyt samoin. Joten jos sinun ahkera työntekijä saapuu hieman myöhässä töihin tänään (tiistaina), toivon, että osoitat armoa, etkä laita häntä jäähyboxiin, Barry kirjoitti.
Barry allekirjoitti lupalapun, laittaen mukaan kannustusviestin ”Go Preds”.
Predators vei neljännen kohtaamisen nimiinsä lukemin 4-1. Finaalisarja on nyt tilanteessa 2-2.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä