Liiga julkisti uudistuksen ensi kautta varten – pudotuspeleissä nähty kokeilu pysyy mukana
Liiga ottaa ensi kaudella käyttöön uudistuksen, joka koskee maalivahdin aluetta.
Alueen mitat ovat nyt samat kuin kansainvälisissä otteluissa. Myös SHL:ssä ja KHL:ssä käytetään samaa ratkaisua ensi kaudella.
Liigan otteluissa maalialue on merkitty sinisellä värillä. Jääkiekkoliiton alaisissa otteluissa noudatetaan vanhaa, levempää maalialuetta, jossa alueen reunat jäävät valkoisiksi.
– Maalille päästään uudistuksen myötä entistä paremmin maalien sivustoilta. Tämän pitäisi myös helpottaa ja selkeyttää tuomarien työtä ja antaa mahdollisuuksia keskittyä näkemään maalinedustilanteet paremmin kokonaisuutena, Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn sanoo tiedotteessa.
Maalinedustapelaaminen on ollut tapetilla viime vuosien aikana Suomessa. Siihen liittyvät tuomaritulkinnat ovat herättäneet kovasti keskustelua.
– Maalitilanteissa sääntötulkinta on hyvin mustavalkoinen, joten myös maalivahtien on oltava tarkkana tiivistyneen maalialueen kanssa. Säännöt suojaavat maalivahtia maalialueella, mutta sen ulkopuolella tahattomien kontaktien mahdollisuus on olemassa, Rönn tarkentaa.
Samassa yhteydessä Liiga kertoi pitävänsä kiinni valmentajahaastoista.
Keväällä tehdyssä kokeilussa valmentajat pystyivät haastamaan maalivahdin häirintätilanteita. Haastot ovat käytössä myös ensi kaudella.
– Saimme hyviä kokemuksia haastotilanteista kevään playoffs-peleissä. Haluamme edelleen selkeyttää epäselvien tilanteiden tulkintamahdollisuuksia ja lisätä aktiivisuutta maalineduspelaamisessa, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä sanoo.
Liigassa haastot rajataan pelkästään maalivahdin häirintätilanteisiin. Näin mukaan ei tuoda NHL:stä tuttuja paitsiohaastoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?