Jarmo Kekäläisen Columbus joutuu odottelemaan – KHL-mahtiseura maksoi karmean summan maajoukkuepakista

© Kuva: Getty Images

Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets on odotellut venäläispuolustajaa Vladislav Gavrikovia Pohjois-Amerikkaan.

21-vuotias Gavrikov murtautui viime kaudella Venäjän A-maajoukkueen niin, että hän pelasi myös kevään MM-kisoissa.

Kekäläinen ja Blue Jackets joutuvat kuitenkin odottelemaan, sillä KHL:n mahtiseura SKA hankki Gavrikovin itselleen.

Championatin mukaan Gavrikovin aiempi seura Lokomotiv sai lupaavasta puolustajasta peräti 115 miljoonaa ruplaa, mikä on nykykurssilla noin 1,74 miljoonaa euroa.

– Olen päättänyt jäädä Venäjälle. Saan mahtavan mahdollisuuden kehittyä ja haluan pelata maajoukkueessa. Kun pelaan hyvin Oleg Znarokin luotsaamassa seurajoukkueessa, niin uskon, että sitä kautta voin myös saada mahdollisuuden päästä olympialaisiin. Tiedän mitä hän vaatii, joten sopeutumisessa ei tule mitään ongelmia, Gavrikov itse totesi SKA:n sivuilla.

Blue Jackets varasi Gavrikovin kesän 2015 NHL-draftissa kuudennella kierroksella (#159). Kevään MM-kisoissa Gavrikoville merkattiin yhdeksässä ottelussa tehot 1+1.