Erikoinen fakta nousi esille NHL:n kohutreidin takaa – Tampa luopuu toistuvasti ykkösvarauksistaan
Torstaina NHL:ssä nähtiin melkoinen kohutreidi, kun Tampa Bay Lightning ja Montreal Canadiens olivat kaupoilla.
Lightning lähetti nuoren tähtihyökkääjän Jonathan Drouinin Canadiensiin, josta toiseen suuntaan matkasi lupaava venäläispuolustaja Mihail Sergatshev.
Kaupassa oli mukana myös tiettyjä ehtoja, jotka liittyvät Sergatshevin ensi kauden pelimäärään.
Tampa Bay Timesin toimittaja Joe Smith nosti esille varsin erikoisen faktan kohutreidin takaa.
Lightningin GM Steve Yzerman kauppasi nimittäin jälleen kerran yhden Lightningin ensimmäisen kierroksen varauksista muualle.
Drouin oli Lightningin ykkösvaraus kesällä 2013 (koko tilaisuudessa 3.).
Yzerman saapui seuran GM:ksi vuonna 2010. Tämän jälkeen peräti kolme ykkösvarausta on siirtynyt muualle. Väliin on mahtunut myös vuosi, jolloin Lightningilla ei ollut ollenkaan vuoroa ensimmäisellä kierroksella (2015).
Ennen Drouinia ykkösvarauksista Anthony DeAngelo ja Brett Connolly ovat vaihtaneet osoitetta.
Eivätkä tapaukset välttämättä tähän lopu. Vaarana on, että jo neljäs ykköskierroksen varaus matkaa pois Tampasta. Venäläishyökkääjä Vladislav Namestnikov saattaa päätyä Las Vegasiin ensi viikolla pidettävässä laajennusdraftissa. Namestnikov oli Lightningin ykkösvaraus kesän 2011 varaustilaisuudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä