Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen NHL-seurassa kuohuu – nyt lähtöpassit Liigasta tutulle puolustajalle?
Kuva: Juha Tamminen
NHL:ssä Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen edustama Florida Panthers on ollut esillä jos jonkinlaisten muutosten vuoksi.
Kauden jälkeen päävalmentajana ja GM:nä toiminut Tom Rowe siirrettiin syrjään. Dale Tallon palasi GM:n paikalle, ja uudeksi luotsiksi nimitettiin Bob Boughner.
Kesän laajennusdraftissa Panthers menetti viime kaudella 30 maalia seuralle iskeneen Jonathan Marchessaultin Vegasiin.
Marchessaultin lisäksi myös Reilly Smith hyppää Vegasiin Panthersista, sillä seurat sopivat treidin valinnan yhteyteen.
Eikä tässä vielä kaikki.
Nyt puolustaja Jason Demers on mukana siirtohuhuissa.
Panthers ei suojannut Demersiä laajennusdraftissa, ja TSN:n toimittajan Pierre LeBrunin mukaan kanadalaispuolustaja on tarjolla treidiä varten.
29-vuotias Demers teki viime kesänä viiden vuoden ja 22,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Panthersin kanssa.
Keväällä hän edusti Kanadaa MM-kisoissa. Kyseiseltä matkalta mukaan tarttui hopeaa.
Demers on tuttu myös Suomesta, sillä hän viiletti Kärppien paidassa edellisen työsulun aikana.
Viime kaudella Demers kokosi kasaan 28 tehopistettä yhteensä 81 runkosarjaottelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä