Suomen täsmäaseet keskikaistalla MM-kisoissa – näihin kahteen ei Leijonat kaadu
Kuva: Ilari Isotalo
Keskustelu Suomen joukkueen ympärillä on käynyt luonnollisesti kiivaana ennen perjantaina alkavia MM-kisoja.
Leijonien hyökkäyksessä katseet kannattaa kiinnittää ensimmäisistä otteluista alkaen kahteen kahden suunnan keskushyökkääjään Joonas Kemppaiseen ja Tapparan luottohyökkääjä Jani Lajuseen.
Kaksikko on kullanarvoinen päävalmentaja Lauri Marjamäelle, sillä hänellä on käytössään kaksi huippuluokan sentteriä, joihin Suomi ei tule kaatumaan.
Millintarkkaa työtä kaukalossa tekevä Kemppainen muistetaan Leijonista parhaiten keväältä 2015, kun huippuvireinen hyökkääjä teki kahdeksassa ottelussa työmäärän lisäksi tehot 3+6 ja valittiin kisojen päätteeksi Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.
Tämän jälkeen tie vei yhdeksi kaudeksi Boston Bruinsiin, jossa puolustava hyökkääjä pelasi tärkeässä nelosketjun sentterin roolissa 44 ottelua ylhäällä.
Näytöt eivät kuitenkaan riittäneet jatkosopimukseen, joten kaudeksi 2016-17 Kemppainen pelasi Sibir Novosibirskissä KHL-kiekkoa tehden 60 ottelussa 11+12=23. Ensi kaudella suomalaissentteri edustaa Salavat Julajev Ufaa.
Kemppainen on Marjamäelle erittäin tuttu hyökkääjä Oulun Kärpistä, joten Leijonien kakkosketjua johtava sentteri tulee olemaan Suomen valmennuksen tärkeimpiä yksittäisiä palasia.
Samaa voi sanoa kevään 2011 kultajoukkueeseen kuuluneesta Jani Lajusesta, joka tulee kannattelemaan harteillaan Leijonien nelosketjua.
Tapparan kahden mestaruuskevään luottomies sopii kansainvälisissä otteluissakin jarruketjun sentteriksi kuin nenä päähän. Lajunen on huippualoittaja, jonka pelinlukutaito puolustussuuntaan on A-luokkaa.
Isokokoinen keskushyökkääjä osaa pelata myös kiekon kanssa, minkä lisäksi hän on loistava vastustajan maalivahdin edessä maskimiehenä. Kemppaisen tavoin Lajusta voidaan käyttää missä tahansa pelitilanteessa. Fiksu pelaaja, joka ajattelee aina joukkueen etua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!