Lukko nappasi tuoreen liigafinalistin riveihinsä – ”Taidot riittävät aivan huipputasolle asti”
Kuva: Ilari Isotalo
Lukko on napannut riveihinsä tuoreeltaan Liigan finaaleissa viilettäneen hyökkääjän Arttu Ilomäen.
Ilomäen kanssa raumalaisjoukkue solmi 1+1-vuotisen sopimuksen.
Ilomäki, 25, siirtyy Lukkoon KalPasta, jossa hän nappasi juuri hopeaa.
Lukko on Ilomäelle tuttu seura, sillä hän kävi pyörähtämässä Raumalla kaudella 2012-13.
– Hyvät tunnelmat, palaan todella hyvillä ajatuksilla takaisin Raumalle ja Lukon paitaan. Edessä on hieno haaste, johon oli helppo tarttua. Viime kerralla oppi tuntemaan porukkaa ja sitä kiekkokaupungin hienoa tunnelmaa, mutta silloin jäi henkilökohtaisella tasolla nälkää. Nyt sitä nälkää lähdetään sammuttamaan varmasti valmiimpana pelaajana, Ilomäki sanoo seuran tiedotteessa.
Samaan tapaan Kuopiosta Raumalle siirtyvä päävalmentaja Pekka Virta nostaa kovia odotuksia Ilomäelle.
– Viime kaudella näimme Artun kohdalla sen mitä kyseisestä herrasta parhaimmillaan saadaan. Hänellä on nyt hyvä paikka ottaa se viimeinen askel huippupelaajaksi. Tähän sarjaan hänen taitonsa riittävät aivan huipputasolle asti, vielä kun viimeistellään se arjen ammattilaisuus, kovien haasteiden sietokyky ja oma henkilökohtainen vaatimustaso päivittäiseen suorittamiseen ja oman kentällisen suorittamiseen, niin Arttu saavuttaa sen lopullisen potentiaalinsa, Virta käy läpi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!