Liigan maalitykki jätti vahvan vaikutelman myös Leijonissa – ”Hyvä jos se on näyttänyt siltä”
Kuva: Ilari Isotalo
KÖLN. MM-kisojen loppuvaiheilla ykkösketjuun nostetun Veli-Matti Savinaisen kevät on ollut vauhtia täynnä.
Skaalan voi kääntää koko kauteen, sillä Savinainen voitti ensin Liigan maalikuninkuuden runkosarjassa.
Pudotuspelien päätteeksi Savinainen nosteli Kanada-maljaa Tapparan kanssa.
Mestaruusjuhlat jäivät kuitenkin lyhyeksi, kun Savinainen kutsuttiin Leijonien MM-miehistöön mukana.
Suomen joukkueessa Savinaisen rooli oli varsin merkittävä koko turnauksen ajan.
Savinainen jätti myös hyvin vahvan vaikutelman Pariisissa ja Kölnissä.
– Parhaani olen yrittänyt joka pelissä. Tehnyt niitä hommia, mihin mun taidot riittävät. Hyvä, jos se on näyttänyt siltä, että on mennyt hyvin, Savinainen mietti pronssipelin jälkeen.
10 ottelussa MM-kisoissa Savinainen nakutti tehot 3+4=7.
Joukkueena Leijonien turnaus päättyi pettymykseen, sillä Venäjä otti pronssit oltuaan parempi lukemin 5-3.
Venäjän voitto rakentui pitkälti toisessa erässä, jossa punapaidat olivat jo neljän maalin karkumatkalla.
– Jos katsoo mitä pelaajia toisella puolella oli, niin eivät he montaa paikkaa tuhlaa. Kyllä he laittavat kovalla prosentilla kiekkoa reppuun, Savinainen mietti siitä, miksi tulos lähti repsahtamaan pelin puolessa välissä.
Leijonat sai toivoa pronssipelin kolmannen erän alkuvaiheilla
Savinaisen osumalla Leijonat nousi jo maalin päähän.
– Oli aikamoinen usko siihen, että tästä tullaan vielä tasoihin. Meillä oli aika hyvä momentum silloin päällä. Vastustajalla varmasti painoi mielessä se eilinen Kanada-pelin loppu. Alkoko siellä tulla vähän pelkotiloja, että mitä jos hävitään tämäkin peli.
– Heidän viides maali vain sitten tappoi sitä meidän virettä. Oli siinä toki paikkoja, mutta aika loppui sitten kesken.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona