Leijonien iso moottori hahmottui välittömästi – ”Iso pelaaja tässä turnauksessa”
PARIISI. Leijonien osalta MM-turnaus lähti liikkelle sekä voitolla, että kaksijaksoisella suorituksella.
Valko-Venäjää vastaan alku oli todella vahva. Siinä isona kapellimestarina toimi Sebastian Aho, joka ylipäätänsä pisti heti pöytään hyvin lupaavia otteita.
– Tärkeä maali ja oli ylipäätänsä loistava ylivoimalla. Aloitti todella vahvasti, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kehui Ahoa.
19-vuotias Aho jätti jo viime kevään MM-kisoissa hyvin vahvan kuvan itsestään. Nyt menossa ovat toiset kisat, joissa Carolina Hurricanesin hyökkääjä laittoi heti isot pyörät pyörimään.
Tehot 1+1 eivät edes kerro kaikkea avausottelun suorituksesta. Ottelun ykköstähti ei mennyt lainkaan väärään osoitteeseen.
– Hän tulee olemaan iso pelaaja tässä turnauksessa, Marjamäki uskoo.
Leijonien ykkösketjun isot syömähampaat, Aho ja Valtteri Filppula, olivat juonimassa heti todella komeaa avausmaalia.
Siinä Filppula jakoi Aholle sellaisen syötön, että Aho aikoi tarjota ”croisantit” Filppulalle Pariisissa.
– Tiesin heti, että hän kääntää vielä mulle. Helppo oli pistää kiekko pussiin, Aho hehkutti.
Ketju jätti itsestään vähintään kohtuullisen kuvan avauspelissä.
– Luulen, että parantavat vain matkan edetessä. Mirokin (Aaltonen) kun pääsee vielä paremmin ja paremmin mukaan, niin siinä on kaikki elementit koossa sille, että pystyvät pelaamaan hyvää jääkiekkoa, Marjamäki uskoo.
– Hyvin löydettiin ”Vallen” ja Miron kanssa yhteinen sävel. Tuosta on hyvä jatkaa, mutta tuosta myös pitää parantaa, Aho painotti.
Avauspelistä Leijonat sai joka tapauksessa mukaansa tarvittavan. Eli voiton.
Mikä toki ei ollut mitenkään helpon kaavan kautta.
– Kyllä nämä kaikki pelit täällä ovat vaikeita. Ei ole helppoja pelejä missään vaiheessa. Niin kuin nyt tuon avauspelin osalta näkyi. Valko-Venäjä kun sai pari paikkaa, niin heti oli 2-2. Pitää olla valmiina koko pelin ajan, Aho niputti.
Leijonilla pelit jatkuvat sunnuntaina, kun vastassa on kisojen toinen isäntämaa Ranska.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?