Jutin Ylämummo: Näin Suomi pesee Kanadan – ”Se opetetaan jo E-junnuissa”
Alkusarjan viimeinen peli ja vastassa Kanada. Sanomattakin selvää, että se vedetään täysillä.
Suomella on jopa parhaita lähtökohtia lähteä tähän peliin. Kaikki tietää, että pitää vetää ensimmäisestä sekunnista lähtien ihan täysillä.
Leijonien pitää olla kamppailuvalmis kentän jokaisella osa-alueella, olla vahva kaksinkamppailuissa ja mennä irtokiekkoihin. Jätkiä sytyttää varmasti, kun isoja poikia ja kovia luistelijoita tulee vastaan.
Tarvitaan ehdottomasti hyvä maalivahtipeli. Edellisessä pelissä Sveitsiä vastaan ne meni 2-0-johtoon ja Marjamäki joutui tekemään vaihdon, Säteri pelasi hyvän pelin. Nyt tarvitaan hyvä peli, eikä vain hyvä, vaan jäätävä.
Erikoistilannepelaaminen tulee olemaan tärkeässä roolissa. Viime pelissä tuli kaksi ylivoimamaalia ja erikoistilannepelaamisen pitää olla tiistainakin tehokasta. Ollaan otettu aivan liikaa jäähyjä, tyhmiä jäähyjä. Väärää vaihtoa, hyökkäyspäässä kampitusta, korkeaa mailaa ja huitomista. Ymmärtää sen, että ollaan korkealla sykkeellä pelissä, mutta samalla pitää löytää maltti ja pysyä poissa jäähyiltä. Se ollaan nähty, että Kanada on erittäin vaarallinen erikoistilanteissa.
Leijonien pitää tukahduttaa Kanadan peli ja päästä pelaamaan omaa peliä, olla viisikkoina tiiviinä. Ottaa Kanada sillä lailla, että ne rupeaa ottamaan jäähyjä. Jos Suomi pääsee ihon alle, ollaan henkisesti vahvoilla.
Eli tiivistettynä; jäähyilta pois, valmis kamppailuun ja loistava maalivahtipeli. Näitä tarvitaan.
Purkukiekoista vielä. Sveitsiä vastaan kolmaskaan purku ei tullut alueelta pois. Se opetetaan jo E-junnuissa, miten se hoidetaan. Pelin sisällä tulee hetkiä, että toinen vie. Se pitää hyväksyä ja olla vastaanottavana. Purat, pelaat maltilla ja ansaitusti työllä saat sen oman hetkesi taas. Pitää pystyä hyväksymään hetkiä joita tapahtuu pelin aikana. Jos aina menisi niin kuin halutaan, voitettaisiin aina 5-0, mutta se kaverikin haluaa voittaa.
Paljon on puhuttu viivelähdöistä. Kyllä ne jätkät lähtee, jos on tyhjä jää edessä, mutta ei pidä idiootti olla, että lähdet sinne yksin puskemaan.
Mehän ei olla ikinä oltu vahvoilla, jos meille menee 3, 4 tai 5 maalia omiin. Historian saatossa ei ole paljoa tuloksia, että ollaan silloin voitettu. Menestyäksemme tarvitaan hyvä puolustuspelaaminen ja maalivahtipelaaminen. Fakta tänäkin päivänä on, että hyvä hyökkäyspelaaminen lähtee siitä, että sinulla on hyvä puolustuspelaaminen. Ne menee käsi kädessä.
Timo Jutila
Timo Jutila voitti vuonna 1995 Leijonien kapteenina ja keväällä 2011 joukkueenjohtajana MM-kultaa. MM-kisojen aikana saamme SuomiKiekko-sivustolla nauttia ”Jutin Ylämummo”-palstan myötä miehen videoista ja teksteistä (uutinen).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!