Joonas Korpisalo ei lähtenyt vetämään omaa show’ta – ”Lämmitti ihan helvetisti”
Kuva: Ilari Isotalo
PARIISI. Leijonien tolppien välissä Joonas Korpisalo vedettiin pois maalilta, kun Sveitsi oli iskenyt 2-0-maalin sunnuntain ottelussa.
Sveitsi käytännössä nakutti kahdesta paikasta kaksi maalia.
Suomen joukkue onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen.
Kaiken ärsytyksen keskellä, kuinka paljon nousu ja siitä seurannut voitto lämmitti mieltä?
– Lämmitti ihan helvetisti. Joukkueenahan tässä mennään. Turha alkaa vetämään mitään omaa show’ta tyylillä: ”vittu, otettiin pois ja pitää mököttää”. Ei vaan siellä tsempattiin joukkuetta ja olin tosi iloinen, että jätkät käänsivät pelin lopulta. Vähän pelastivat myös mun perseen siinä, Korpisalo mietti SuomiKiekko-sivustolle maanantaina.
Korpisalo antoi myös suorat kehut hänen korvaajalleen Harri Säterille.
– ”Haba” pelasi tosi hyvin eilen. Hatunnostot hänelle.
Jo turnauksen alkuvaiheilla Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki puhui siitä, miten Korpisalo on pystynyt nollaamaan tilanteita heikompien iltapuhteiden jälkeen. Eikä Sveitsi-peli edes ollut mikään katastrofisuoritus Korpisalolta.
– Ensimmäinen maali meni tietyllä tavalla ylipelaamisen piikkiin. En nyt sano, että ne olivat mitään helvetin helppoja maaleja. Tiedän, että saan otettua noita kiinni ja olen parempi, mitä tuon perusteella voi kuvitella. Nuo menivät eilen ja elämä jatkuu. Ei siinä sen kummempaa.
Nollaamisen Korpisalo oli tehnyt jo vaihtopenkillä.
– Kyllähän tuollaisen jälkeen käsittelee tunteita. Menee edestakaisin sellaista vuoristorataa. Pitää olla vain rehellinen itselle. Se on se ainut juttu. Ei mene liikaa itseensä. Tuommoisia tulee, vaikka ei saisi tulla. Sitä menee aina eteenpäin. Tietää kuitenkin, että on parempi, niin ei siinä ole silloin mitään jossiteltavaa. Tekee vain hommia ja palaa hyvien asioiden äärelle, niin kuin tuolla juuri tehtiin.
Maanantaina Korpisalo oli hyvin pitkään jäällä muutamien pelaajien kanssa, jotka olivat päättäneet osallistua vapaaehtoisiin treeneihin.
– Itseluottamus on hyvällä tasolla ja tiedän, että olen hyvä maalivahti. Ei muuta kuin eteenpäin ja tekee paljon hommia, että pääsisi takaisin tolppien väliin.
Korpisalo ei ollut kuullut vielä maanantaina siitä, millaiseen maalivahtiratkaisuun Leijonat päätyy Kanada-pelin suhteen.
– Jengi voitti eilen, se on pääasia. Koutsit tekevät päätöksen. Sillä mennään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!