HIFK aloitti joukkueen rakentamisen järeällä riskillä – tärkeimmälle paikalle kysymysmerkki
HIFK julkaisee myöhemmin tällä viikolla uusia sopimuspelaajia. Maanantaina julkaistujen jatkosopimusten myötä joukkueen maalivahtiosasto on jo valmis ensi kaudeksi.
Joukkue nimittäin jatkaa kaksikolla Kevin Lankinen–Niklas Bäckström, joista jälkimmäinen allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen.
39-vuotias entinen NHL-maalivahti tuli isoin odotuksin HIFK:hon viime kesänä, mutta kehäraakin loukkaantumiset pilasivat täysin kauden.
Pelatessaan Bäckström oli loistava, koko sarjan parhaimmistoa, mutta totuus on kuitenkin se, että uransa viimeisiä pelejä pelaava konkari pysyi kasassa vain kolmasosan kaudesta.
Se jos mikä asettaa uhkakuvia HIFK:n ympärille jo tässä vaiheessa, kun kesälomakin on vasta lähtenyt käyntiin.
Seuralla olisi ollut kaikki mahdollisuudet palkata Lankisen pariksi toinen urallaan eteenpäin menevä huippuvahti, mutta toimistolla päätettiin vapaaehtoisesti elää ensi kevääseen saakka jännityksessä.
Viime kaudella Bäckströmin oltua pitkään sivussa, löysi HIFK vapailta markkinoilta ainoastaan Jere Myllyniemen tasoisen maalivahdin, joka uskalletaan juuri ja juuri laittaa liigajäillä tolppien väliin.
Jos Bäckström ei pysy kasassa ensi syksynä, ei hänen korvaamisensa ole yhtään sen helpompaa kesken kauden.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!