Entinen NHL-tähti jäi kiinni huumeiden jakamisesta – oikeus langetti miehelle tuomion
NHL:ssä merkittävän uran pelaajana ja scouttina tehnyt Kevin Stevens sai Bostonin oikeudelta tuomion huumeiden jakelusta vuonna 2015, Boston Globe -lehti uutisoi.
52-vuotias Stevens sai särkylääke oksikodonin jakelun suunnittelusta 10 000 dollarin sakon ja hän joutuu kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen valvontaan.
Stevens pelasi NHL-urallaan 874 kamppailua, joissa hän teki tehopisteet 329+397=726. Yhdysvaltalaishyökkääjä voitti kaksi Stanley Cupia Pittsburgh Penguinsin riveissä.
Lukuisista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Stevens teki parhaalla NHL-kaudellaan peräti 123 tehopistettä.
Stevensin viimeisin työpaikka oli Penguinsin pelaajatarkkailijana, mutta hän jätti työnsä vuonna 2011, vedoten siihen, että hän halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.
Stevensille vaadittiin vuoden mittaista vankeusrangaistusta, mutta oikeus päätti lieventää rangaistusta.
Oikeus vaati, että Stevensin täytyy pitää valistavia puheita huumeiden haitoista ehdonalaisuuden aikana.
Tapaus ei ollut Stevensin elämän ensimmäinen, koska hänet pidätettiin vuonna 2000 huumeiden hallussapidosta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?