Ensi vuonna jääkiekon MM-kisat pelataan Tanskassa, missä pelipaikkoina toimivat Kööpenhamina ja Herning.

Leijonilla alkulohko pelataan Herningissä, minkä olosuhteista on muodostumassa melkoinen farssi.

50 000 asukkaan kylässä hotellimajoitustila on hyvin rajallinen ja jo joukkueiden majoittaminen tuotti suuria haasteita.

Iltalehden jutussa siteerattiin kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtajaa Kalervo Kummolaa, jonka mukaan kisapaikan siirto Ruotsin Malmöön olisi mahdollista.

Keskiviikkona Ilta-Sanomien tavoittama Kummola korjasi väitteitä.

– Siis ne (kisajärjestäjät) suunnittelivat joskus hakuvaiheessa, että Malmö olisi voinut olla toinen paikkakunta. Tässä on ollut jokin väärinkäsitys. Ei se (kisakaupungin vaihtaminen) ole nyt ihan mahdollista, Kummola sanoo IS:lle.

Tanskalle myönnettiin kisat vuonna 2014. Leijonien pelipaikkana toimiva Herning on tanskalaisen jääkiekon keskus. Kaupungissa on nykyaikainen, vuonna 2010 avattu 12 500 katsojan suurhalli.

Tämä vakuutti IIHF:n, mutta Kummola moittii, ettei Herningin muihin oloihin ole selvästikään tutustuttu riittävän tarkasti.

– Kyllä ne (olosuhteet) olisi pitänyt tutkia ja antaa raportti. Valitettavan vähän siihen on paneuduttu. Varmaan siitä on raportoitu, en muista prosessia enää niin tarkkaan. He saivat sinne ison hallinkin, muttei tuota hotellipuolta aina ihan loppuun asti mietitä. Saatana, Kummola murisi.

– Jos halutaan markkinoida jääkiekkoa, niin näihinkin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ei ole realistista, että kisoja voitaisiin siirtää, Kummola jatkoi.

Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu Kummolan kommenteista löytyy täältä.