Ei varmasti jättidiilejä pöydällä – minne päätyy sopimukseton suomalainen NHL-hyökkääjä?
Ulkomaalaiset tiedotusvälineet kritisoivat suomalaishyökkääjä Lauri Korpikoskea viime syksynä World Cupin alla siitä, että miehen NHL-ura on selvässä laskusuunnassa.
Muun muassa The Hockey News -lehti kirjoitti ennen turnausta, että Korpikoski saattaa olla yksi NHL:n hunoimmista pelaajista.
30-vuotiaan suomalaisen kausi ei mennytkään viime kaudella putkeen. Vaikka Korpikoski saikin kauden kynnyksellä NHL-sopimuksen Dallas Starsiin, kaupattiin hänet vielä keväällä Columbus Blue Jacketsiin.
Treidi tuli suomalaiselle itselleen huonoon saumaan, sillä Dallasissa Korikoski osoitti pystyvänsä pelaamaan myös isoja minuutteja, minkä lisäksi hän suoriutui kunnialla myös alempien ketjujen työjuhtana.
Columbuksessa homma ei luistanut, sillä suomalainen pelasi vain kahdeksan ottelua ilman tehopisteitä pienessä roolissa.
Parhaimmillaan noin 40 tehopisteen kausia pelannut Korpikoski on viime kausina esiintynyt heikommin edukseen, minkä lisäksi hän on edustanut viimeisen kolmen vuoden aikana neljää eri NHL-seuraa.
Sanomattakin on selvää, että uusi NHL-sopimus tulee olemaan Korpikoskelle kiven alla. Turkulaislähtöinen hyökkääjä on kuitenkin pelaajana parhaassa iässä, joten hän pystyisi Euroopan kaukaloissa ottamaan isoa roolia sarjassa kuin sarjassa.
Ehkä pelaajalle tekisi itselleenkin hyvää päästä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pelaamaan ratkaisijan roolissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!