Video: Supertähti Brad Marchandilta täysin järjetön sikailu – voiko tästä enää selvitä ilman pelikieltoa?

Boston Bruinsin tähtihyökkääjä Brad Marchand sortui keskiviikon vastaisena yönä täysin järjettömään sikatemppuun.
Marchand antoi kovan huitaisun mailallaan suoraan Tampa Bay Lightingin puolustajan Jake Dotchinin haaroväliin. Marchand sai tilanteesta viiden minuutin jäähyn keihästämisestä ja pelirangaistuksen.
Dotchin jäi makaamaan tuskissaan jäälle tilanteen jälkeen.
Marchand teki sikailun jälkeen vielä hyvin kyseenalaisen tempun, kun hän luisteli maassa makaavan Dotchinin luo ja tökkäsi mailalla häntä naamaan.
Marchand on tehnyt itseään tunnetuksi rottamaisista tempuistaan. Erityisesti iskut haarojen väliin on ollut Boston-tähdeltä tuttu näky hänen uran varrella.
NHL:n maalipörssin toisella sijalla oleva Marchand on ollut pelikiellossa viimeisen viiden vuoden aikana kuusi kertaan. Useiden arvioiden mukaan häntä saattaa odottaa pelikielto myös tästä tilanteesta.
Sensaatiomaista kautta pelaava Marchand on tehnyt tällä kaudella 39 maalia ja 46 syöttöpistettä.
Sportsnetin toimittaja John Shannon uskoo Marchandia odottavan pelikielto likaisesta tempusta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Yli 700 NHL-ottelun konkari solmi uuden sopimuksen – siirtyy Eurooppaan
- Lähde: Nämä NHL-seurat kiinnostuneet olympialaisiin valitusta sentteristä – suomalaislupaus mukana spekulaatioissa
- NHL:ltä iso päätös: vapaille markkinoille viisi uutta pelaajaa!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa