Tapparalla kultajuhlissa ”Sählä” kapellimestarina – tshekkivahdin tempaus ”ei vielä mitään”

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

KUOPIO. Tappara saa juhlistaa toista peräkkäistä liigamestaruutta, sillä se oli ykkönen myös tällä kaudella.

Viime keväänä finaaleissa jäi jalkoihin HIFK, nyt KalPa.

KalPa vei kaksi ensimmäistä finaalia nimiinsä, mutta Tappara tuli ja vei neljä seuraavaa.

Ja nyt on kirvesrintojen leirissä juhlien aika.

Mutta kuka Tapparan leirissä ottaa kapellimestarin tehtävän haltuun nyt alkavissa juhlissa?

– Veikkaan, että Aleksi Salonen. Se on aika semmoinen seremoniamestari. Se voi ottaa vähän roolia, Tapparan tähtihyökkääjä Veli-Matti Savinainen heitti SuomiKiekko-sivustolle.

Onko näin?

– Kyllä se varmaan osittain on totta. Luulen, että keksin ihan hyviä juttuja tuohon, Salonen sanoi leveän hymyn kera.

Eli nyt puikkoihin on astumassa ”Sählä”.

Sählä? Niin, tällä lempinimellä Salonen, melkoinen velikulta, painattaa menemään.

Salosen juhlien kikkakirja pysyi vielä visusti kiinni.

– Ei ihan kaikkea uskalla paljastaa, kun te (media) olette paikalla. Meille käy vielä huonosti, Salonen naureskeli.

Viime keväänä Tapparan käsittelyssä mestaruuspokali otti osumaa. Sama saattaa tulla vastaan myös nyt. Tai sitten jotain ihan muuta.

– Kyllä me hölmöillään vielä jossain vaiheessa näiden hommien kanssa, Salonen ennusteli hymyn kera.

Niin, esimerkiksi Tapparan ykkösvahti Dominik Hrachovina aikoi hypätä Zabonin kyytiin Hakametsään päästyään.

– Sehän ei ole vielä mitään, Salonen julisti.

– Se oli vielä mielikuvituksetonta se.

Kesken viime kauden JYPistä Tapparaan vaihtanut Salonen oli pienessä roolissa edelliskeväänä.

Nyt Salonen lunasti paikkansa Tapparan puolustuksessa ja esimerkiksi runkosarjassa Muuramen kasvatti takoi 55 otteluun tehot 5+13=18.

Salonen heittikin mestaruuden varmistumisen jälkeen, että viime vuonna ”hän oli vielä Kummeli-hahmona” mukana pyörimässä.

– Olihan se mestaruuden voittaminen hienoa jo silloin, mutta kyllä sitä haluaa olla kentällä ratkomassa näitä pelejä. Olla oikeasti mukana siinä.

– Kyllähän sitä kautta tämä tuntuu todella hienolta, Salonen hymyilee.

Ympärillä olevasta joukkueesta Salosella riitti ylistyssanoja.

– Tässä jengissä on aivan huikea joukkuehenki. JYPissä oli vähän samaa, siellä tehtiin tosissaan hommia, kuten myös täällä. Mutta täällä semmoinen läpänheitto ja rentous olivat niin aistittavissa.

Tappara vei ensin runkosarjan nimiinsä suorastaan ylivoimaisesti. Keväällä lopulta pahimmat vaikeudet tulivat vastaan puolivälierissä, jossa Ilvestä vastaan ratkaisu tuli vasta seitsemännessä kohtaamisessa.

– Se oli henkisesti erittäin raskas sarja, Salonen myöntää.

– Se kun tapettiin, niin meillä oli sellainen fiilis, että jos me oikeasti halutaan se (poika), niin kyllä me myös se kairataan.

Tappara oli lopulta KalPaa parempi finaaleissa voitoin 4-2.

Ilari Savonen, Kuopio
Twitter: @ilarisavonen

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!