Anaheim Ducksin takalinjoilla suomalaispuolustaja Sami Vatanen on ollut sivussa pelikentiltä pudotuspelien alkuvaihelta lähtien.

Vatanen ehti pelata yhden kamppailun Calgary Flamesia vastaan, mutta sen jälkeen loput Flames-sarjasta meni hänen osaltaan ohitse.

Suomen aikaan ensi yönä Ducks aloittaa toisen pudotuspelikierroksen väännöt Edmonton Oilersia vastaan.

Ducksin päävalmentajan Randy Carlylen mukaan niin Vatasen, Cam Fowlerin kuin Hampus Lindholmin tilannetta tarkistellaan vielä alkulämmittelyssä.

Sen jälkeen Ducks aikoo tehdä päätöksiä siitä, ketkä pystyvät pelaamaan sarja-avauksessa.

O.C. Registerin toimittajan Eric Stephensin näkemyksen mukaan Vatanen kärsii yhä ylävartalovammasta, eikä suomalaispuolustaja ole pystynyt ampumaan esimerkiksi kunnolla lämäreitä Ducksin harjoituksissa.

Ducks on kärsinyt viime aikoina loukkaantumissumasta peräpäässä. Vatasen lisäksi juuri Fowler ja Lindholm ovat olleet sivussa.

Poissaoloista huolimatta Ducks onnistui kaatamaan Flamesin suoraan neljässä ottelussa. Oilers puolestaan jätti jalkoihinsa San Jose Sharksin yhteensä kuudessa kamppailussa.