NHL-tähti pelasi koko kauden loukkaantuneena – silti ehdolla himoittuun palkintoon
Boston Bruinsin kausi päättyi NHL:ssä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ottawa Senatorsia vastaan.
Bruinsin ykkössentteri Patrice Bergeron pelasi jälleen hyvän kauden henkilökohtaisella tasolla, mutta monien mielestä yksi sarjan parhaista keskushyökkääjistä ei ollut ihan terävimmillään.
Kauden päätyttyä CSN on saanut selville, että parhaan puolustavan hyökkääjän tittelistä kilpaileva Bergeron pelasi koko kauden nivusvamman kanssa.
Sentteri sai vamman jo ennen runkosarjan alkua, minkä takia hän jätti pari ensimmäistä peliä väliin. Tämän jälkeen hän pelasi vammasta huolimatta koko kauden isossa roolissa, mutta saattaa joutua leikkaukseen kauden päätyttyä.
– Minulla on ollut nivusvaiva koko kauden ajan. Tiukan aikataulun takia se on todellakin häirinnyt, Bergeron kertoo CSN:n haastattelussa.
Vammasta huolimatta 31-vuotias hyökkääjä teki runkosarjan 79 ottelussa 53 tehopistettä ja pudotuspelien kuudessa ottelussa tehot 2+2.
Bergeron on ehdolla parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnon, Selke Trophyn, saajaksi yhdessä Minnesota Wildin Mikko Koivun ja Anaheim Ducksin Ryan Keslerin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?