Huikeista käsistään NHL:ssä tunnettu pelaaja vapaana – nähdäänkö vihdoin Liigassa?
Täysin poikkeuksellisista kiekollisista taidoistaan tunnettu 31-vuotias kanadalaishyökkääjä Rob Schremp on jälleen vapailla markkinoilla. Edmonton Oilersin kesän 2004 ykkösvaraus tiedetään ilmaveiveistään ja näyttävistä rankkareistaan NHL-kaukaloissa.
NHL:ssä taiturin ura jäi 114 ottelun mittaiseksi, minkä jälkeen hän on kiertänyt lähinnä Euroopan sarjoja, joissa hän viihtynyt viiden vuoden aikana aina KHL-kaukaloita ja Ruotsin pääsarjaa myöten.
Schremp kävi kokeilemassa onneaan Pohjois-Amerikassa vielä viime kaudella, mutta pelejä kertyi vyölle ainoastaan AHL:ssä ja tehopisteitä syntyi 42 Portland Piratesissa.
Kulunut kausi sujui ensin Sveitsin pääsarjassa SCL Tigersissa, josta hän siirtyi kesken kauden Nürnberg Ice Tigersin joukkueeseen. Ice Tigersin riveissä kanadalainen teki 12 pudotuspeliottelussa loistavat tehot 3+10.
Maanantaina Ice Tiger ilmoitti verkkosivuillaan, että useamman ulkomaalaisvahvistuksen tavoin Schremp ei jatka seurassa. Eri Euroopan sarjoissa pelannut kiekkovirtuoosi ei ole koskaan edustanut suomalaisseuroja.
Schrempin kiekollisista taidoista kertoo paljon se, että hän teki muun muassa Kanadan junioreiden pääsarjassa OHL:ssä aikoinaan yhdellä kaudella 57 ottelussa tehot 57+88=145 London Knightsin joukkueessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia