Syyt HIFK:n piristymiselle: ”Hyökkääjät katselevat, missä tämä herra menee”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on viimein löytänyt juonen päästä kiinni ja voittanut kuudesta edellisestä ottelustaan viisi.
HIFK:ssa on koetettu herätellä joukkuetta muun muassa passittamalla Antti Törmänen seuraamaan harjoittelua katsomon puolelle. Hävittyään HPK:lle otti HIFK viime viikolla voitot Pelicansista ja Kärpistä.
Entinen NHL-ammattilainen ja Liigassakin pitkään vaikuttanut Sami Helenius näkee muutaman selvän syyn HIFK:n piristymiselle.
– Siellä on tehty paljon muutoksia kuten, että treenauttamisen on ottanut hoiteisiin Pekka Kangasalusta ja Törmänen seuraa katsomossa. Ihan fiksu ratkaisu mielestäni, koska kausi on ollut tosi takkuinen jostain syystä. Miljoonamiehet eivät ole olleet miljoonan arvoisia, joukkuepeli on takkuillut, ei ole ollut HIFK spirittiä, joten jotain oli tehtävä ja näyttää, että tuollainen toimenpide on toiminut, Helenius toteaa peliyhtiö Betsafen sivuilla.
– Toinen asia mikä on varmasti vaikuttanut on, että kokenut Niklas Bäckström on palannut loukkaantumisesta ja tuonut selvästi turvaa ja sellaista luottavaa peliä, kun joukkue tietää, että tolppien välissä on mies joka ottaa kiekkoja kiinni.
– HIFK:n puolustus on mielestäni Liigan parhaita. Pitää nostaa esiin Joe Finley, joka tekee todella huikeita puhtaita taklauksia. Väitän, että kun pelataan HIFK:ta vastaan, hyökkääjät katselevat ympärilleen, että missä tämä herra menee, sillä voi tulla kivuliaita taklauksia yllättävästäkin kulmasta. HIFK:n näköinen mies ja onni kissapedoille, että saivat kiinnitettyä hänet useammaksi kaudeksi. Ei pelaa likaisesti, vain puhtaasti ja kovaa, itsekin aikoinaan hyökkääjiä jään pintaan tehokkaasti toimittanut Helenius toteaa.
HIFK kohtaa tiistaina Raumalla Lukon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!