NHL:n supertähti palaamassa vihdoin kaukaloon – ”Urani pahin loukkaantuminen”
Tampa Bay Lightningin ykköshyökkääjä Steven Stamkos on osallistunut ensimmäistä kertaa joukkueensa jääharjoituksiin raskaan ja pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Kanadalainen maalitykki oli kauden alussa todellisessa liekissä ja paukutti tehot 9+11 ainoastaan 20 ottelussa.
Sen jälkeen tapahtui pahin mahdollinen. Marraskuun puolivälissä aiemminkin loukkaantumisista kärsinyt Stamkos loukkasi polvensa Detroit Red Wingsiä vastaan, eikä ole sen jälkeen pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti.
– Tämä on ollut urani pahin loukkaantuminen tähän asti. Mielessäsi tiedät, kuinka pitkä aika toipumiseen menee, mutta fyysisesti tämä on ollut rankin toipuminen tähän asti, Stamkos huokaa Tampa Bay Lightningin verkkosivuilla.
– Tämä on ollut pitkä prosessi. Toipumisennuste oli 4-6 kuukautta, mutta neljä oli oikeastaan poissa laskuista heti alusta lähtien. Olemme ohittaneet sen nyt. Oli hauska osallistua jätkien kanssa täysiin harjoituksiin, Stamkos kertoo.
Nyt valoa näkyy tunnelin päässä. Lightning jahtaa kiivaasti viimeistä pudotuspelipaikkaa, joten se tarvitsee Stamkosia ratkaisemaan otteluita. Tähtipelaaja itse ottaa vielä tilanteensa maltilla.
– En voi sanoa mitään päivämäärää paluulle, sillä en ehkä ole sata prosenttisessa kunnossa. Olen käynyt tämän läpi aikaisemminkin. Kun alkaa laittamaan päivämääriä, niin joskus tulee asetettua epärealistisia tavoitteita, maalitykki linjaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!