AHL:ään tiputettu tsekkipeluri katkerana: ”Ihmiset ja NHL-joukkue eivät halua minua – en tahdo jäädä tänne”

Carolina Hurricanesin tsekkihyökkääjä Andrej Nestrasil,26, tiputettiin AHL:ään maalikuun alussa. Pudotus ei miellyttänyt NHL:ssä pelaamaan tottunutta kiekkoilijaa.
Nestrasil on tehnyt tällä kaudella NHL:ssä 19:ssä pelaamassaan ottelussa tehopisteet 1+4. Tsekkipeluri on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista, eikä hän ole sen takia pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Carolinan hyökkäyksestä.
– Olen farmijoukkueessa, ehkä sen takia, koska loukkaannuin. Se kaivelee minua. Kykenen pelaamaan tällä hetkellä samalla tasolla kuin viime kaudella. Se ei ole edes minun vikani, että olen AHL:ssä. Se on organisaation muutosten ja päätösten takia. He luulevat, että se on parasta heille. Ja minä olen täällä alhaalla, avautuu Nestrasil tsekkiläiselle Blesk-lehdelle, Canes Country -lehden mukaan.
Nestrasil pelasi viime kaudella kelvollisesti Hurricanes-paidassa, tehden 55:een otteluun tehopisteet 9+14=23. Hän syyttää Carolinan organisaatiota hänen uran laskustaan.
– He eivät antaneen minulle mahdollisuutta loukkaantumisen jälkeen. Se on iso oppimistilanne minulle, kun kaikki on kiinni bisneksestä ja rahasta. Kaikkia kiinnostaa vain oma napa, eikä kukaan halua auttaa. Poikkeuksiakin on, mutta minulla ei ole tullut sellaisia vielä vastaan, Nestrasil kertoo.
Nestrasil onkin tehnyt päätöksensä jatkon suhteen. Hän ei halua olla tulevaisuudessa tekemisissä Hurricanesin organisaation kanssa.
– Uskon, että GM Ron Francis pitää minusta pelaajana, mutta valmentaja (Bill Peters) ei pidä minusta. Nyt he ovat iloisia, että olen farmissa. Olen niin 100 prosenttisen kypsynyt tähän. En tahdo jäädä tänne, laukoo Nestrasil.
– Tämä on ollut niin turhauttava ja mentaalisesti raastava vuosi, joten en aio kokea sitä uudelleen. Vielä on 15 peliä jäljellä, joten sitten nähdään. Huonon asia tässä on se, että ihmiset ja NHL-joukkue eivät halua minua tänne. Nyt minä en halua pelata enää heille, päättää Nestrasil.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!