Tulikuuma Sebastian Aho kerää ylistystä – ”Se on todella vakuuttavaa”
Carolina Hurricanesin riveissä suomalaistulokas Sebastian Aho on ollut tuoreeltaan mainiossa iskussa.
Philadelphia Flyersia vastaan Aho iski NHL-uransa ensimmäisen hattutemppunsa. Viime yönä Edmonton Oilersia vastaan hän oli jälleen esillä.
Aho naulasi 2-1-voittomaalin kolmannessa erässä ylivoimalla. Aho sai levityssyötön tähtipuolustajalta Justin Faulkilta ja perään hän kiskaisi kiekon tyylillä Oilersin verkkoon.
NHL On The Fly -ohjelmassa Aho nostettiinkin esille.
– Hän ei tehnyt maalia 13 ensimmäiseen otteluun, mutta sen jälkeen 37 peliä ja 16 maalia. Hän on oppinut asioita matkan varrella ja Hurricanes on voittojen tiellä. Ja kaiken keskellä hän on yhtäkkiä noussut tulokkaiden pistepörssissä neljänneksi, aikanaan ykkösvuorolla NHL:ään varattu Brian Lawton nosti esille.
Aholle irtosikin hehkutusta siitä, miten hän on yltänyt kovan kolmikon, Patrik Laineen, Auston Matthewsin ja Mitch Marnerin taakse.
– Se on todella vakuuttavaa, Lawton summasi nousun.
Viimeisissä viidessä ottelussa Aho on ollut koko NHL:n kuumimpia pelaajia. Kyseisen pätkän aikana Aho on nakuttanut tehot 5+2.
50 ottelussa Aho on kerännyt kokoon 31 (16+15) tehopistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!