Liigasta tuttu puolustaja joutui KHL:ssä kanadalaisen kovanyrkin uhriksi – ”Luulin, että hän tappaa minut”
Kuva: Juha Tamminen
Tshekkipuolustaja Jan Platil on muistellut pelottavaa hetkeä KHL:ssä.
Platil pelasi Ottawa Senatorsin organisaatiossa kausina 2003-2006. Isokokoisen puolustajan toimenkuvaan kuului hänen omien sanojensa mukaan tapella vähintään kymmenen kertaa kaudessa. Platil kertoo Maxihokej’n haastattelussa toimineensa muun muassa nykyisen NHL-tähden Jason Spezzan suojelijana.
Sittemmin Platil siirtyi Eurooppaan. KHL:ssä Moskovan TsSKA:n paidassa pelatassaan hän huomasi joutuvansa selvittelemään välejä kovaotteisen Reid Simpsonin kanssa. Simpson pelasi kausina 2005-2007 Vitjazissa. Vitjaz keräsi takavuosina paheksuntaa naaraamalla riveihinsä useita tappelijoita.
– Tullessani jäältä näin Vitjazin omistajan vaihtoaitiossa. Hän kääntyi Simpsonin puoleen ja osoitti minua sormella, Platil muistelee.
Tappelijana mainetta niittänyt Simpson aloitti jäälle tultuaan jahtaamaan Platilia.
– Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta. Ehkä pistooli ohimolla olisi jopa parempi kuin tämä. Luulin, että hän tappaa minut. Kiekkoa pelattiin muualla ja hän vain jahtasi minua, Platil kuvailee tilannetta.
– Kun hän lopulta sai minut kiinni, niin kaaduin jään pintaan ja odotin mitä tapahtuisi. Hän löi minua selkään. Sen jälkeen joukkuekaverit tulivat väliin ja vetivät hänet pois.
Simpson otti aktiiviurallaan NHL:ssä ja AHL:ssä jäähyjä yhteensä yli 2000 minuutin edestä. KHL:ssä hän otti kaudella 2005-2006 peräti 300 jäähyminuuttia.
Liigassa Lukkoa, Tapparaa ja Pelicansia edustanut Platil kiekkoilee nykyään Iso-Britanniassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!