38 miljoonan dollarin floppi käänsi kurssinsa – maaleja tulee kuin liukuhihnalta
New York Islanders teki kesällä sopimuksen vapaan pelaajan Andrew Laddin kanssa. Sopimus oli arvoltaan 38,5 miljoonaa dollaria ja sen kesto seitsemän vuotta. Sanomattakin selvää, että Laddilta odotettiin tulosta.
Maalitykkinä tunnettu Ladd pelasi tämän kauden 12 ensimmäistä ottelua ilman maaleja ja ensimmäiseen 24 otteluun tuli vain kaksi osumaa. 5,5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava konkari oli uuden tilanteen edessä.
Viimeisen kuuden kauden aikana Ladd on ylittänyt 23 maalin rajan joka kerta, lukuunottamatta työsulun takia pelattua tynkäkautta, jolloin maaleja tuli 48 otteluun 18.
Islanders yritti kaikkea Laddin kanssa. Häntä kokeiltiin joukkueen jokaisessa ketjussa, eikä maaleja tai pisteitä tullut. Edes John Tavaresin vieressä.
Joulukuun 23. päivä Ladd sai vihdoin sen tärkeän itseluottamusmaalin, jonka jälkeen meno on ollut loistavaa. 31-vuotias kanadalaishyökkääjä on tehnyt viimeiseen 14 otteluun tehopisteet 8+2, ja viimeiseen viiteen peliin pisteet 4+1.
On mahdollista, että Laddin kauden alun heikot esitykset johtuivat loukkaantumisista. Islandersin uusi päävalmentaja Doug Weight huilautti heikosti pelannutta maalitykkiään tammikuussa neljän ottelun ajan ”ylävartalovamman” takia. Ladd tuli huilin jälkeen takaisin parempana kuin pitkään aikaan.
Aika näyttää onko Laddin huippusuoritukset vain nopea suonenveto vai pystyykö maalintekoon rutinoitunut konkari jatkamaan hyvää virettään kauden loppuun asti. Iso osa Islandersin pudotuspelihaaveista riippuu Laddin suorituksista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta