HIFK-pelaajan taklaus aiheuttaa ylireagointia – päävamman saanut Liigan ex-pakki ärsyttää taustahuutelullaan
Kuva: Ilari Isotalo
Entisen jääkiekkoilijan Tommi Kovasen ura päättyi ikävään ja valitettavaan päävammaan, kun uran viimeiseksi jääneessä ottelussa Espoon Bluesia tuolloin edustanut Tommi Huhtala taklasi kohtalokkaasti Lukko-puolustajaa, jonka ura päättyi tuohon sääntöjen vastaiseen yliajoon tammikuussa 2013.
Kovanen ei päästänyt Huhtalaa helpolla. Hän muun muassa ihmetteli, ettei Blues-hyökkääjä pahoitellut kyseistä tilannetta puhelulla tai edes tektiviestillä. Vakavia vammoja saanut puolustaja kutsui häntä telonutta pelaaja myös urpoksi, joka pilaa lajin.
Huhtala pysyi itse asiasta vaiti. Mediassa käyty verbaalinen sota johti siihen pisteeseen, että Espoon Blues päätti julkaista aiheesta tiedotteen.
– Espoo Blues arvostaa Tommi Huhtalaa merkittävästi pelaajana ja persoonana eikä hyväksy Rauman Lukon toimintaa häntä kohtaan, tiedotteessa todettiin viitaten Kovasen ja Lukon silloisen päävalmentajan Risto Dufvan kommentteja Huhtalaa kohtaan.
Tapauksen jälkeen Kovanen on useasti ollut äänessä koskien pelaajien turvallisuutta ja kunnioitusta toisiaan kohtaan. Hän on muun muassa sanonut, että liigapelaajille pitäisi tehdä psykologisia testejä, jotta pelaajien voitaisiin katsoa olevan ”edes vähän järjissään”. Näin Kovanen totesi Länsi-Suomen haastattelussa vuonna 2013.
Viime perjantaina 41-vuotias Kovanen otti kantaa myös ikävään tilanteeseen, jossa JYP-hyökkääjä Michel Miklik loukkaantui vakavasti Joe Finleyn taklauksesta, josta ei vihelletty jäähyä. Myöskään SM-liigan kurinpito ei nähnyt taklausta rangaistavana tekona.
Kovanen kirjoitti omalla Twitter-tilillään, että SM-liigassa teloitukset on sallittu, mutta nojailu ehdottomasti kielletty. Nojailulla hän viittasi Nolan Yonkmanin ja Finleyn painiin tilanteen jälkeen.
Kovanen tekee hienoa työtä puhuessaan pelaajien vastuusta ja kunnioituksesta, mutta ajoittain kommenttien sävy muuttuu taustahuuteluksi, joka ei vie keskustelua eteenpäin. Kunnioitusta on myöskin arvostaa lajin parissa toimivien ammatilaisten päätöksiä, kuten Finleyn ja Miklikin tilanteessa.
Korjaus: Tekstiin on muutettu 16.1.2017, että Kovanen nimitteli Huhtalaa urpoksi. Aiemmin tekstissä käytettiin sanaa pelle.
LUE MYÖS:
- Lukko kiinnitti kaksinkertaisen nuorten Suomen mestarin – kahden vuoden sopimus
- Urheilucast: Ilves virittelee tuplaryöstöä toisesta Liiga-seurasta
- Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan – IS: Tässä uusi seura
- NHL-seura sai karuja uutisia – suomalaisvahdille avautui nyt iso mahdollisuus
- Stanley Cup -mestari: Pitkä jatkosopimus 36-vuotiaana
- Jokereilta yllätysveto – potkut saanut Liiga-päävalmentaja penkin taakse!
- KalPa kertoi loukkaantumistilanteestaan – tämä on tähtihyökkääjän tilanne
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Entinen Jokerit-hyökkääjä: uusi joukkue!
- Oliver Kapanen: NHL-pörssin kärkeen!
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- SS: Kärpät tekemässä ryöstön Kuopiosta – kiinnitti KalPan kulttihyökkääjän