Teemu Pulkkinen takoo hyvää jälkeä AHL:ssä – ”Hänen uransa on vasta alkamassa”
AHL-joukkue Iowa Wildin paras pistemies Teemu Pulkkinen on suhtautunut farmikomennukseensa hyvin.
NHL-seura Minnesota Wild nappasi Pulkkisen lokakuussa Detroit Red Wingsin siirtolistalta. Suomalaishyökkääjä joutui myös uudessa seurassaan siirtolistalle päätyen lopulta farmiin.
Pulkkinen on pelannut kuluvan kauden pääosin AHL:ssä.
– Useimmat pelaajat, jotka ovat kulkeneet samaa reittiä kuin hän, eivät ole käsitelleet joutumista AHL:ään yhtä hyvin kuin hän, Iowa Wildin päävalmentaja Derek Lalonde kehui WHO-HD:lle.
Pulkkinen myöntää, ettei farmin ja NHL:n välillä hyppiminen ole ollut aina helppoa. Hän sai siitä osansa jo aiemmin Red Wingsin organisaatiossa.
– On ollut aika rankkaa matkustaa ympäriinsä ja asua hotelleissa. Ei tiedä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Pitää vain tehdä kovasti töitä. Tavoitteenani on pelata NHL:ssä, joten sen eteen teen töitä, Pulkkinen painotti.
25-vuotias suomalaislaituri on kerännyt tällä kaudella AHL:ssä 31 peliin tehot 12+14=26. Pulkkisen pelaaminen ja asenne ovat tehneet vaikutuksen Lalondeen.
– Hänen uransa on vasta alkamassa. On vain ajan kysymys milloin hän päätyy NHL:ään, Lalonde uskoo.
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!