Suomalaisedusteisen Wildin omistajalta omituisia puheita – ei usko Stanley Cupin voittoon
Minnesota Wild on ollut tällä kaudella yksi kovimmista joukkueista NHL:ssä.
Joulukuun ja tammikuun aikana 18 ottelusta se on voittanut peräti 15 ja se on hävinnyt varsinaisella peliajalla vain yhden kamppailun.
Uusi päävalmentaja Bruce Boudreau on saanut Wildin lentoon.
– Meillä on ollut paljon nuoria kavereita, jotka ovat pelanneet aiemmin ihan hyvin, mutta eivät ole saavuttaneet heidän potentiaaliaan. Nyt he ovat alkaneet saavuttaa, Wildin omistaja Craig Leipold sanoi Star Tribunelle.
Tällä viittaus osuu helposti muun muassa Mikael Granlundiin, Charlie Coyleen ja Nino Niederreiteriin.
– He ovat olleet suuntaa kääntäviä hahmoja. Olemme nyt siinä vaiheessa, missä meidän kokeneemmat ja meidän nuoremmat pelaajat ovat heidän suoritustason huipulla, Leipold näkee.
Mutta.
Vaikka otteet ovat olleet hyviä, Leipold heittää sinänsä varsin kummallisia kommentteja seuran mahdollisuuksista voittaa Stanley Cup.
– En tiedä, ehkä he yllättävät minut. En usko, että meillä on sellainen joukkue. Emme ole vielä niin valmiita. Meillä on muutamia kavereita tulossa, jotka pystyvät muutaman vuoden sisällä tekemään eroa niissä puolissa, missä olemme olleet heikkoja- Eli esimerkiksi siinä, miten häviämme hieman koossa muille joukkueille. Mutta ylipäätänsä olemme nyt parempia mitä olimme viime vuonna, Leipold kävi läpi.
Toki sinänsä realismia puheet myös sisältävät. Wild ei ole välttämättä aivan se ykkössuosikki kevääseen lähdettäessä, mutta eipä ollut myöskään San Jose Sharks viime kaudella. Niin vain se paineli aina finaaleihin asti, missä toki Pittsburgh Penguins paineli sen ylitse.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!