NHL:n iso uudistus tuo mukanaan rajoitteita – osalla seuroista kova mietintä käynnissä
Ensi kaudella NHL:ssä ei nähdä enää pitkään paitoja tehneen Reebokin suunnittelemia pelipaitoja.
NHL teki pelipaitoihin liittyvän diilin Adidaksen kanssa, jonka paidat tulevat käyttöön tämän kauden jälkeen.
Adidaksen tekemiä paitoja nähtiin jo World Cupissa.
Muutos tuo mukanaan Star Tribunen mukaan rajoitteita.
Niin sanotut kolmospaidat ovat sen lähteiden mukaan poistumassa käytöstä, ainakin ensi kauden osalta.
Tällä halutaan helpottaa siirtymää ja uusien paitojen tuomista yleisön mieliin.
Tämä on johtamassa kovaan pohdintaan osalla joukkueista. Esimerkiksi Minnesota Wild ja New York Islanders ovat käyttäneet hyvin paljon kolmospaitoja ja heidän pitää nyt miettiä, että mitkä kaksi paitaa ovat lopulta käytössä.
Esimerkiksi Wildilla normaali kotipaita on väritykseltään punapainotteinen, mutta Wild on käyttänyt paljon kolmospaitojaan kotiotteluissa, missä väritys painottuu vihreään.
Nyt se joutuu luopumaan toisesta.
Star Tribunen jutusta ei kuitenkaan käynyt ilmi se, miten joukkueet saavat toimia ulkoilmaotteluita varten käyttöön otettavien erikoispaitojen kanssa.
NHL teki Adidaksen kanssa seitsemän vuoden mittaisen diilin, mikä takaa asustejätille yksityisoikeuden NHL-pelipaitoihin.
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- MM-kultaleijona lopettaa mittavan pelaajauransa!
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen