Miljoonatappiot järkyttävät – IL: Liigan jättiseuroja odottaa karu tilinpäätös
Liiga-seurojen taloustilanne puhuttaa jälleen ennen uuden kauden käynnistymistä. Vaikka virallisia tilinpäätöksiä ei ole vielä julkaistu, useiden seurojen odotetaan päätyvän huomattaviin tappioihin.
Iltalehden tietojen mukaan sekä hallitseva Suomen mestari Tappara että Ilves ovat tekemässä miljoonaluokan tappiot. Ilveksen tappion arvioidaan voivan nousta jopa 1,5 miljoonaan euroon. Myös Kiekko-Espoon odotetaan jäävän selvästi tappiolle, ja Pelicansin sekä Jukureiden talousongelmat ovat olleet tiedossa jo aiemmin.
Liigan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Seppä pitää kehitystä huolestuttavana.
– Onhan tuo huolestuttavaa, jos Suomen mestaruudesta huolimatta tekee taloudellista tappiota. Eihän se hyvä tilanne ole.
Sepän mukaan urheilullisen menestyksen pitäisi näkyä nykyistä paremmin myös seurojen taloudessa, mutta näin ei hänen mukaansa tällä hetkellä tapahdu.
Tappara ja Ilves saivat Nokia-areenan alkuvuosina merkittäviä lisätuloja Tampereella järjestetyistä jääkiekon MM-kisoista. Sepän mukaan nuo ylimääräiset tulot ovat sittemmin jääneet pois, ja seurat ovat palanneet hänen sanoin ”karuun arkeen”.
Hänen mukaansa pelkästään Nokia-areenan korkea kustannustaso ei kuitenkaan selitä nykyistä tilannetta. Vaikka tamperelaisseurojen yleisömäärät ovat viime vuosina olleet poikkeuksellisen suuria, sekään ei yksin riitä kattamaan kasvaneita menoja.
– Totta kai haluamme saada katsojia lisää, mutta ei se yksistään ratkaise tätä ongelmaa.
Sepän mukaan kustannusten nousu näkyy laajasti myös Liiga-seurojen arjessa.
– Pitää muistaa, että seurat ovat isoja työnantajia. Yleinen palkkakehitys juoksee omaa kulkuaan, samoin kaikki vuokrat, energiakulut ja niin edelleen. Nuo kaikki ovat olleet nousussa ja tuota tilannetta on vaikea hallita.
Syyskuun alussa alkavalta Liiga-kaudelta odotetaan paljon myös uuden sarjajärjestelmän vuoksi. Runkosarjan kolme viimeistä joukkuetta putoaa jatkossa B-liigaan.
Sepän mukaan tavoitteena on lisätä sarjan jännitystä ja kasvattaa samalla sekä kuluttajien että yhteistyökumppaneiden kiinnostusta. Hän arvioi myös yleisen taloustilanteen paranemisen voivan helpottaa seurojen tilannetta tulevina vuosina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miljoonatappiot järkyttävät – IL: Liigan jättiseuroja odottaa karu tilinpäätös
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti