NHL-seura halutaan ulos nykyiseltä areenalta – isoja ongelmia tiedossa aikataulun kanssa?
NHL-seura New York Islanders on joutumassa ulos nykyiseltä kotiareenaltaan Barclays Centeristä.
Ilmaisua voi toki pyöritellä molempiin suuntiin, sillä Islandersillä itsellä on ollut haluja poistua epäonnistuneesta projektista.
Islanders siirtyi areenalla vuonna 2015, mutta siellä asiat eivät ole menneet nappiin.
Areena rakennettiin siten, että sen pääkäyttäjä on NBA-seura Brooklyn Nets.
Jääkiekko-otteluissa areenalle tulee paljon näkörajoitteisia paikkoja.
Sen lisäksi areenan jäätä on haukuttu jatkuvalla syötöllä. Sen teossa on ilmennyt suuria ongelmia tekniikan takia. Barclays Centerissä jää tulee muoviputkista, mitkä eivät pysty säilyttämään yhtä hyvin oikeaa lämpötilaa kuin muissa NHL-areenoissa olevat kupariputket.
Bloomberg-sivuston mukaan Barclays Centerin ja Netsin omistaja, venäläinen miljönääri Mihail Prohorov on etsinyt sijoittajia, jotka ostaisivat osuuden niin areenan kuin NBA-seuran osakkeista.
Ennusteraporteissa on ilmennyt se, ettei Islanders tulisi enää tuottamaan tuloja kauden 2018-19 jälkeen, mikä on selvä merkki siitä, ettei seuran tulevaisuutta nähdä nykyisellä areenalla.
Islandersin katsojamäärät ovat valahtaneet ja sen keskiarvo on koko sarjan kolmanneksi heikoin. Se ei myöskään tuota tuloja tarpeeksi, mikä on johtanut halukkuuteen purkaa yhteistyö. Areenan taustajoukot haluaisivat mielummin Barclays Centeriin lisää konsertteja, mikä olisi mahdollista, jos Islanders ei jatkaisi sielä enää tulevaisuudessa.
Iso kysymys kuuluu, että mihin Islanders suuntaa seuraavaksi?
Islandersin omistajat Jonathan Ledecky ja Scott Malkin ovat tutkailleet uuden areenan rakentamista Queensiin. Islandersin paluuta vanhalle areenalle, Nassau Veterans Memorial Coliseumille, on myös väläytelty, mutta seuralla ei ole ollut haluja palata enää jo varsin heikossa kunnossa olleelle Coliseumille.
Molemmat osapuolet, niin Barclays Center kuin Islanders voivat irtaantua nykyisestä sopimuksesta eri ehtojen kautta. Mikäli Islanders haluaa vaihtaa muualle, voi se tehdä sen ensi kauden jälkeen. Mikäli areena haluaa purkaa sopimuksen, tapahtuu se kauden 2018-19 jälkeen.
Isoja ongelmia voi olla hyvinkin tiedossa kyseisellä aikataululla. Uuden areenan rakentaminen noin lyhyessä ajassa on helpommin sanottu kuin tehty.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?