Kutsu tähdistöotteluun toi ison mahdollisuuden Patrik Laineelle – mutta pystyykö ottamaan vastaan?
Winnipeg Jetsin suomalaistulokas Patrik Laine on valittu mukaan NHL:n tähdistöotteluun.
Laineen nimi löytyy Central-divisioonan joukkueesta.
Iso kysymys hänen kohdalla on se, pystyykö hän ottamaan kutsua vastaan ja osallistumaan kuun loppupuolella Los Angelesissa järjestettävään tähdistötapahtumaan?
Laine kun on tällä hetkellä sivussa aivotärähdyksen takia, minkä hän kärsi lauantaina ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.
Hänen paluulle ei ole asetettu aikarajaa, vaan Jets seuraa tällä hetkellä sitä, tuleeko aivotärähdyksen jälkioireita vastaan.
Mikäli Laine ehtii palata takaisin kehiin ja pystyy osallistumaan tähdistötapahtumaan, kuittaa hän 212 500 dollarin bonuksen. Se on hieman päälle 200 000 euroa.
Laineen lisäksi suomalaisista tähdistöotteluun valittiin Boston Bruinsin Tuukka Rask.
Tähdistöottelu on ohjelmassa tammikuun 28. päivä. Tarkemmin kyseessä on turnaus, sillä mukana on neljä divisioonajoukkuetta. Pelit pelataan kolmella kolmea vastaan.
- Tshekin joukkue julki MM-kotikisoihin – Liiga-tähti murtautui mukaan kovaan ryhmään
- Oluen juominen kävi kalliiksi – Tapparan hyökkääjä jätettiin ulos MM-kisajoukkueesta
- Mestis-seura hakeutuu konkurssiin – taustalla jättivelat
- HPK näytti hauista siirtomarkkinoilla – vahvistuu Leijonat-tähdellä
- Liigan tähtivahti solmi NHL-sopimuksen!
- Yllätysuutinen! NHL:n päävalmentajalegenda jättää pestinsä – jää eläkkeelle
- Kova kiinnitys! Kari Jalonen siirtyy huippuseuran päävalmentajaksi
- NHL-tähtiä ja tuoreita mestareita – tässä on Sveitsin joukkue jääkiekon MM-kisoihin
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!