KalPalle liigan kärkitaiston kannalta tärkeä muutos nykytrendiin – ”Ollaan vähän kärsitty siitä”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Epäilijöilleen pitkin vuotta näyttäneellä KalPalla viimeisimmät ottelut ovat olleet todella tiukkoja.
Yhden maalin otteluita on ollut nyt jo kahdeksan putkeen.
Nämä ehtivät kuitenkin kääntyä vastustajille, sillä KalPa oli kokenut neljä tappiota putkeen varsinaisen peliajan jälkeen ennen lauantaita.
Tuorein niukka tappio tuli perjantaina Tapparaa vastaan, vaikka KalPa olikin pitkiä pätkiä kärkitaiston vahvempi osapuoli.
Kovan ottelun jälkeen se suuntasi Ouluun, missä lauantaina vastassa oli Kärpät.
Ohjelmassa olikin varsin kova rypistys viikonlopun sisällä.
– Oulu on todella vaikea paikka ja Tapparan tietävät kaikki, että miten laadukas joukkue se on. Kyllä me voidaan olla tyytyväisiä tähän viikonloppuun ja tyytyväisiä siihen, että palattiin kolmen pisteen voittojen pariin, KalPan valmennukseen kuuluva Sami Kapanen totesi SuomiKiekko-sivustolle.
– Ollaan vähän pisteiden valossa kärsitty siitä, että ei olla pystytty kääntämään noita pelejä itsellemme, vaikka se itse pelaaminen on ollut hyvää. Nyt se ei ollut kokonaisvaltaisesti niin hyvää, mutta saatiin parempi tulos, Kapanen mietti KalPan 3-2-voiton jälkeen.
Vaikka KalPalle ehti tulla useampi tappio putkeen, on se pystynyt koko ajan poimimaan pisteitä mukaan. Se taas on auttanut kärkitaistossa mukana pysymisessä, minkä suhteen lauantain voitto oli erittäin tärkeä. Ottaen vielä huomioon sen, että Tappara koki samalla tappion sarjassa kolmantena olevalle TPS:lle.
Nyt tilanne on:
1. Tappara, 91 pistettä
2. KalPa, 84 pistettä
3. TPS, 83 pistettä
Kaikilla pelattuna on 42 ottelua.
Tuorein voitto ei tullut KalPalle mitenkään helpon kaavan kautta. Se oli vielä kolmannen erän alussa tappioasemassa, mutta sitten se tuli rinnalle ja nousi voittoon.
– Joukkueessa on kova usko. Ollaan pystytty pitkin vuotta tulemaan pelien lopussa rinnalle ja ohi, Kapanen puhuu isosta kuvasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”