Jack Eichel upotti Dallas Starsin – kapteeni purki turhautumisensa rikkomalla mailoja
Dallas Starsin tuska jatkui tiistain välisenä yönä, kun Buffalo Sabres otti selvän 4-1 voiton alisuorittaneesta joukkueesta.
Buffalon sankari oli kaksi joukkueen kaksi viimeistä maalia iskenyt superlupaus Jack Eichel. Samalla päättyi Eichelin neljän ottelun maaliton putki.
Viime kaudella oman divisioonansa voittanut Stars-ryhmä on näillä näkymin jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle, sillä se on läntisen konferenssin 11. sijalla.
Turhautuminen alkaa näkyä jo ulospäin. Esimerkiksi aina kylmähermoinen Dallas-kapteeni Jamie Benn purki Sabresia vastaan pahaa oloaan pistämällä kesken ottelun mailoja päreiksi. Benn kuvattiin rikkovan pelikatkoilla ottelun edetessä yhteensä kolme mailaa reittään vasten.
Benn on varmasti joukkueensa heikon menestyksen lisäksi turhautunut omaan tekemiseen, kun kymmeneen otteluun on syntynyt vain yksi maali.
Tällä kertaa Dallasin suomalaisesta maalivahtiduosta torjuntavastuussa oli Kari Lehtonen, jonka torjuntaprosentti jäi jälleen alle 90 prosenttiin. Kumpikaan Lehtosesta tai Antti Niemestä ei ole pystynyt vielä voittamaan kymmentä ottelua tällä kaudella, kun runkosarja on reilusti yli puolenvälin.
Sabresin Rasmus Ristolainen ei yltänyt pisteisiin, mutta kellotti jälleen yli 26 minuutin peliajan voitto-ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!