Ville Leinon ura ei ota tuulta siipien alle Ruotsissakaan
Kuva: Ilari Isotalo
Kovaan alamäkeen urallaan ajautunut Ville Leino ei tunnu saavan itseään lentoon Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä Växjön joukkueessa.
NHL:stä Leino siirtyi ensin KHL:ään, missä vaisut pistemäärät eivät tuoneet pitkää jatkoa. Juonikkaana hyökkääjänä tunnettu, ja kiekollisesta pelistä elävä 33-vuotias hyökkääjä siirtyi viime kaudeksi Växjön rivein, jossa alku näytti lupaavalta.
Leino iski SHL:n runkosarjassa viime kaudella 17 ottelussa pisteet 2+12, mutta pudotuspeleissä hän vaipui jälleen varjojen maille. Växjö eteni pitkälle kevään tärkeimmissä peleissä, mutta Leinon henkilökohtainen panos oli heikko, kun 13 pudotuspeliottelussa syntyivät tehot 0+3.
Täksi kaudeksi jatkosopimuksen tehnyt Leino ei ole lunastanut seuran odotuksia, kun 15 runkosarjan pelissä hän on merkkauttanut pisteet 3+3. Peliaikaa on kertynyt vasta joukkueen 13. eniten.
Maalipaikoille pääsemisestä kertoo karusti se, että Leinolla on 15 ottelussa ainoastaan 12 laukausta. Esimerkiksi joukkueen ykköspyssyjen joukkoon noussut Olli Palola(9+8) on laukonut jo 68 kertaa pelaamassaan 23 ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!