Calgary Flames pisti kertaheitolla koko veskarisosastonsa uusiksi kesällä ja hankki ykkösvahdikseen St. Louis Bluesista Brian Elliottin. Elliott on kuitenkin jäänyt soittamaan toista viulua, kun ykkösmaalivahdin paikan on napannut Chad Johnson vakuuttavin ottein. Kahden ja puolen miljoonan dollarin vuosipalkalla operoiva Elliott on saanut availla viime viikoina lähinnä luukkua. Elliott vaihdettiin Calgaryn maalille jo kerran aiemmin joulukuussa, mutta tiistain vastaisena yönä kanadalainen pääsi pitkästä aikaa myös aloittamaan ottelun. Ottelun alku oli Elliottin kohdalla karmea. Viiden minuutin pelin jälkeen Elliott meni maalin taakse purkamaan kiekkoa, mutta hänen purkuyrityksensä pysähtyi Arizona Coyotesin Josh Joorisiin. Siitä kiekko pomppasi Joorisin ketjukaveri Christian Dvorakille, joka sai laittaa lätyn tyhjänä ammottaneeseen Flames-rysään. – Se oli sellainen ”tervetuloa takaisin”, Elliott sanoi Calgary Heraldille. – Kaikki jännitys hävisi sen jälkeen, koska sitä yritti vain paikata tilanteen kovalla työllä ja palaamalla peliin. Jätkät tekivät hyvää työtä, etenkin toisessa erässä. Yleisesti ottaen Elliottin paluu oli hyvä, sillä hän pysäytti ottelussa 25 laukausta päästäen vain kaksi. Elliottin onneksi Calgary voitti Arizona Coyotesin lopulta lukemin 4-2. – Olen erittäin iloinen siitä. Nyt kohti seuraavaa ottelua, Elliott totesi. Katso video Elliottin haparoinnista Coyotesin avausmaalissa yllä olevalta videolta.

LUE MYÖS: