TPS löyhkää menestykselle – voidaan ennustaa pitkää kevättä
Kuva: Juha Tamminen
SM-liigan runkosarja on saavuttanut puolivälinsä, joten tässä vaiheessa vuotta alkaa hahmottumaan voimasuhteet kevättä kohden.
Liigakausi on ollut siinä mielessä erikoinen, että monien joukkueiden vireet ovat heitelleet laidasta laitaan, minkä lisäksi useampi kärkiseuraksi kaavailtu joukkue on alisuorittanut selvästi.
TPS:llä näitä huolia on ollut vähän. Turkulaiset ovat jatkaneet päävalmentaja Ari-Pekka Selinin johdolla samaa laadukasta työtä kuin viime vuonna. Lokakuussa joukkueella oli neljän ottelun tappioputki, mutta sen jälkeen TPS on hävinnyt vain kertaalleen kaksi ottelua putkeen.
Tasaisesti pelannut TPS on hävinnyt edellisestä 13 pelistään ainoastaan kolme. Kymmenestä edellisestä voitosta yhdeksän on täyden kolmen pisteen iltoja.
Itseluottamus huokuu joukkueesta, joka on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. TPS:llä tuntuu olevan myös pukukopissa todella meininki tällä hetkellä, sillä katsomoon asti näyttää siltä, että joukkuehenki on tapissa.
Iso syy menestymiselle on myös onnistunut rakenne joukkueen kokoonpanossa. TPS:llä on liigan kärkipään henkisiä liidereitä Tomi Kallion, Henrik Tallinderin ja loukkaantumisista kärsineen Eric Perrinin johdolla.
Parasta TPS:n kannalta on se, ettei joukkue edes ole heidän varassaan, vaan tuloksen kannalta terävintä kärkeä edustavat myös maalipörssin ykkönen Erik Thorell ja polkukone Dave Spina.
Ykköspelaajien tueksi turkulaisten menestymisen kannalta joukkueessa ovat juuri oikea-aikaisesti roolia ottaneet nuoretr pelaajat, kuten alkukaudesta pelejä dominoinut sentteri Patrik Virta sekä koko kauden otteitaan parantanut Jasper Lindsten.
Alemmista ketjuista puolestaan löytyy tarvittava määrä työmoraalia ja vääntövoimaa Ilkka Pikkaraisen ja Jonne Virtasen johdolla.
TPS:n puolustus on hyvin roolitettu ja tasapainoinen paketti. Ilkka Heikkinen ei ole tehopisteissä mitattuna pelannut parasta kauttaan, mutta on joka tapauksessa ollut yksi koko SM-liigan parhaimpia hankintoja tälle kaudelle.
Maalinsuulla Aleksandar Giorgievin ja Oskari Setäsen muodostama tandemi on toiminut erittäin hyvin, vaikka kauden kynnyksellä heidän ylleen laskettiin paljon kysymysmerkkejä. Kun joukkue on pelannut hyvin, on maalivahtienkin työ helpottunut.
Mitaleita ei vielä tässä vaiheessa jaeta, mutta kaikesta aistii, että TPS on menossa kohti pitkää kevättä. Aiempina vuosina puolityhjillään ollut Turkuhalli eli Gatorade Center tulee todennäköisesti olemaan turkulaisen kiekkobuumin näyttämö, kunhan pudotuspelit saadaan käyntiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä