Tähtihyökkääjä täysin hämillään Patrik Laineesta: ”Se on hullua”
NHL-seura Winnipeg Jets oli hyvin onnekas viime keväänä, kun se nappasi arvonnasta itselleen kesän varaustilaisuuteen vuoron numero 2.
Mikäli vuorot jaettaisiin suoraan sijoitusten suhteen, ei toista vuoroa olisi tippunut Jetsille.
Nyt tippui ja lopputulos on ollut sille jo tässä vaiheessa mainio.
Toisella vuorolla se varasi suomalaislupauksen Patrik Laineen, joka on nykäissyt 26 otteluun jo peräti 15 maalia.
– Se on aika uskomatonta, Laineen joukkuetoveri, Jetsin kapteeni Blake Wheeler sanoo ESPN:lle.
– Kun saimme sen vuoron, kaikki olisivat innoissaan siitä, että saisimme mahdollisesti hänet. Sitä kuuli tarinoita hänen laukauksestaan ja siitä, miten dynaamisesti hän teki asioita. Se on hyvä, mutta hän on 18. Sitä odottaisi, että vastaan tulee totuttelua ja hieman vaikeuksia varsinkin alkuhetkillä. Mutta yhtäkkiä hän johtaa NHL:n maalipörssiä, eikä se ole mikään virhe.
– Se on hullua.
Wheeler onkin saanut ihmetellä syksyn aikana.
– Välillä hänellä on kiekko alueilla, mistä ei uskoisi, että saisi edes kunnon maalipaikkaa tehtyä. Yhtäkkiä kiekko on repussa.
– Sitä vain pyörittelee päätään.
Laine on takonut tulosta varsinkin ylivoimalla. Aivan tarunhohtoista pelaaminen ei ole ollut koko aikaa, mutta se on täysin oletettavaa vielä nuorella iällä kovassa sarjassa.
Wheeler onkin painottanut kokeneempana kaverina varsinkin yhtä asiaa Laineelle.
– Isoin juttu, mitä olen yrittänyt sanoa hänelle, on se, että älä koskaan valu pois pelistä. Pysy siinä kiinni koko illan ajan. Hänen kaltaiselle kaverille riittää se, että saa yhden mahdollisuuden, minkä kautta hän voi kääntää koko pelin.
Alkukaudella vastaan on tullut myös varsin hauskoja hetkiä ihan Wheelerin ja Laineen välillä.
– Ottelu Los Angeles Kingsiä vastaan meni meillä rankkareille ja ammuin oman yritykseni maalivahdin rintapanssariin. Laine sanoi, että ”hei, olivatko länget auki?” Olin että ”en tiedä, ehkä”. Sen jälkeen hän meni ja teki aivan jäätävän liikkeen. Sanoin, että ”joo, länget olivat täysin auki”, Wheeler naureskeli.
Jets kohtaa tänä yönä vierasottelussa St. Louis Bluesin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta