Rivo ele veti HIFK-hyökkääjän pois ulkoilmaottelusta – punapedoilla poissaoloja riittää
Kuva: Juha Tamminen
HIFK joutuu lähtemään varsin poissaolojen sävyttämänä lauantain ulkoilmaotteluun Ilvestä vastaan.
Sitä verottavat niin loukkaantumiset, maajoukkuepoissaolot kuin myös nyt pelikiellot.
Keskiviikon Sport-ottelu toi viimeisimpään takaiskun, sillä silloin ykkösketjun laidassa viilettänyt Joonas Rask esitti härskin eleen. Onnistuneen voittomaalikilpailun yrityksensä jälkeen Rask teki niin sanotun runkkausliikkeen, joka tuotti pelikieltoa.
– Otteluvideon mukaan Rask näyttää rivoa elettä kohden tekemänsä maalin. Teolla Rask syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen, josta määrätään ottelurangaistus. Harkintani mukaan yhden ottelun pelikielto on riittävä seuraamus kyseisestä teosta, kurinpitäjä Sampo Liusjärvi totesi kurinpitopäätöksessä.
IFK:n kokoonpanosta sivussa ovat Raskin lisäksi Niklas Bäckström, Teemu Eronen, Miro Heiskanen, Roope Hintz, Mika Partanen, Micke-Max Åsten, Robert Leino ja Saku Salmela.
Raskin paikan IFK:n ykkösketjun laidasta ottaa Juuso Puustinen.
Ilveksen ja IFK:n välinen ottelu on lauantain liigakierroksen ainut taisto. Ottelu alkaa kello 17.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?