Nuoret Leijonat valmistautuvat parhaillaan tapaninpäivänä alkaviin nuorten MM-kisoihin. Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä Jukka Rautakorven valmentama ryhmä kärsi melkoisen rökäletappion, kun Kanada jyräsi sen yli peräti lukemin 5-0. Ottelu oli käytännössä taputeltu jo avauserässä, missä Kanada karkasi 4-0-johtoon. Erityisesti kiusaamassa olivat Tyson Jost ja Taylor Raddysh, jotka molemmat iskivät kaksi maalia yön ottelussa. Leijonien tolppien välissä Veini Vehviläinen päästi viisi maalia yhteensä 24 laukauksesta. Nuorten Leijonien maalivahtiosaston ylle on esitetty pieniä kysymysmerkkejä. Ne eivät ainakaan tuoreimman iltapuhteen jälkeen kadonneet minnekään. Leijonat aloittaa MM-kisat Tshekkiä vastaan. Tapaninpäivän kohtaaminen pelataan Montrealissa, missä Leijonat urakoi alkulohkon ottelunsa. Toinen pelipaikka on Toronto.

LUE MYÖS: