Numerot kertovat – Minnesotan aliarvostettu ykkössentteri kauden paras hankinta
Viime kauden päätteeksi NHL:ssä liikkui runsaasti vapaita pelaajia uusiin seuroihin erilaisilla sopimuksilla.
Yksi heistä oli Minnesota Wildin kanssa kolmen vuoden ja reilun 10 miljoonan sopimuksen allekirjoittanut Eric Staal, jonka uran leimattiin olevan jo pahasti laskusuunnassa.
Pitkään Carolina Hurricanesia kipparoinut sentteri kaupattiin kesken viime kauden New York Rangersiin, jossa homma ei todellakaan luistanut. Pudotuspeleissä ei tehopisteitä syntynyt, minkä lisäksi 20 runkosarjan ottelussa Staal teki Rangersille vain kuusi tehopistettä.
Minnesota Wildin kannattajat pelkäsivät tehneen hutihankinnan, mutta Staalin reilun kolmen miljoonan vuosipalkka on osoittautunut lottovoitoksi muutenkin huippuvireessä viilettävälle seuralle.
Henkisenä liiderinä tunnettu Staal on napannut joukkueesta ykkössentterin paikan ja tehoillut 25 pistettä 31 ottelussa. Lisäksi hänen vahva pelaamisensa on esimerkiksi mahdollistanut Mikael Granlundin pelaamisen laitahyökkääjän tontilla, mikä on tuonut suomalaisen peliin lisää energiaa ja tehoja.
NHL:ssä on nähty myös heikosti uusissa seuroissaan aloittaneita palkkakuninkaita. Esimerkiksi Vancouver Canucksin kanssa kuuden vuoden ja 36 miljoonan sopimuksen tehnyt ruotsalainen Loui Eriksson on tehnyt vaatimattomat 14 tehopistettä uudessa seurassaan.
Puolestaan 5.5 miljoonan vuosipalkasta seuraavat seitsemän vuotta nauttiva Andrew Ladd on tehot 4+3 New York Islandersille. Teholukema on 32 ottelussa karmaiseva -11.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta