NHL:n floppijoukkueen valmentaja heitti veskarinsa bussin alle: ”Ei ollenkaan terävänä”
Perjantain vastaisena yönä New York Islanders kärsi tappion nyt 12 ottelua putkeen voittaneelle Minnesota Wildille.
Islanders oli ottelussa jo 2-1-johdossa, mutta joukkue päästi kolme maalia alle puoleentoista minuuttiin ja hävisi lopulta 6-4.
Kun joukkue päästää kolme maalia niin lyhyeeseen aikaan, vikaa luulisi olevan koko kentällä olleessa miehistössä maalivahti mukaan luettuna sekä valmennuksessa.
Kolmen pikamaalin jälkeen 4-2-asemassa joukkue vaihtoi maaliltaan Jaroslav Halakin pois, ja ottelun jälkeen joukkueen päävalmentaja Jack Capuano heitti vielä Halakin niin sanotusti bussin alle kommenteillaan.
– Vaikea tappio. Harmi. ”Jaro” ei ollut ollenkaan terävänä, Capuano totesi Fox Sportin mukaan.
– Helppoja maaleja alkuun, sen jälkeen meidän piti taistella itsemme jälleen mukaan. Mielestäni teimme hyvää työtä hyvää joukkuetta vastaan. Joukkue laukoo kaikista kulmista, etenkin heidän pakistonsa.
– Mielestäni (maalille vaihdettu J-F) Berube luisteli maalille ja antoi meille mahdollisuuden.
Berube päästi ottelussa yhden maalin ja torjui kymmenen laukausta.
Capuanon paikka joukkueen päävalmentajana on huhuttu jo pitkään olevan vaakalaudalla, onhan joukkue valunut koko NHL:n pohjakastiin.
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!