Jokereilla edessä kaksi pakkovoittoa – ”Toivottavasti helmikuussa ei kaduta”

© Kuva: www.hcsalavat.ru
Tiistaina Valko-Venäjällä kolmas finaali - Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Jokereiden joulu on lyhyt, sillä KHL jatkuu heidän osaltaan jo tapaninpäivänä. Jokereilla on ohjelmassa kaksi kotiottelua peräkkäisinä päivinä Riian Dynamoa vastaan.

– Odotan Jokereilta samaa hyvää esitystä, jota aiemminkin on nähty. Kuusi pistettä pitää kairata näistä peleistä, vaatii Viasatin jääkiekkoasiantuntija Antti-Jussi Niemi.

Riika on läntisen konferenssin viimeisenä, joten Jokerit on ennakkosuosikki.

– Novokuznetskia vastaan nähtiin, että jos valmistautuminen pätkii, voi tulla vaikeuksia. Onhan Riikakin hyvä joukkue, vaikka onkin jumbona. Nyt nähdään, miten henkinen valmistautuminen toimii, kun on kaksi peliä nopeasti joulun jälkeen ja sitten pitkä tauko. Syntinä on ollut, että näitä ns. heikompia vastaan ei ole pelattu parhaalla mahdollisella tavalla, Niemi ruotii.

Kuusi pistettä on ehdoton vaatimus myös pudotuspelipaikkaa ajatellen.

– Pudotuspelitaistelun kanssa on ollut tiukkaa jo pitkään. Siinä on 5-6 jengiä, jotka taistelevat siitä, ja kotiedustakin. Jokerit on menettänyt pisteitä jonkin verran. Toivottavasti se ei kaduta helmikuussa. Nyt on otettava kolme pistettä molemmista peleistä, kun tilaisuus on, sanoo Niemi.

Antti-Jussi Niemi on mukana tuttuun tapaan Viasatin jääkiekkostudiossa Jokereiden molemmissa kotiottelussa Riikaa vastaan. Iiro Harjulan isännöimän studion toinen asiantuntija on Esa Pirnes.

Lähetykset alkavat Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplay-palvelussa tapaninpäivänä ja joulukuun 27. päivänä kello 18.00. Ottelut selostaa Antti Mäkinen ja tunnelmat kaukalon laidalta välittää kotikatsomoihin Tero Kainulainen.

Tiistaina Valko-Venäjällä kolmas finaali - Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!