HELSINKI. TPS tuli alkuviikosta julki tiedolla, jonka mukaan sen päävalmentajana ei jatka ensi kaudella nykyinen luotsi Ari-Pekka Selin. Tämä käynnisti nopeasti huhumyllyn, jossa varsinkin yksi nimi on ponnahtanut pinnalle. Kalle Kaskinen. Leijonien valmennuksessa mukana oleva Kaskinen toimii tällä hetkellä myös TPS:n A-junioreiden päävalmentajana. Muun muassa Urheilulehti uutisoi omiin lähteisiinsä viitaten Kaskisen nousevan TPS:n päävalmentajaksi ensi kaudelle. – Mulla on kaksivuotinen sopimus TPS:n kanssa. Ei mun tilanne muutu mihinkään, Kaskinen tuumaa SuomiKiekko-sivustolle. – Olen sitoutunut kahdeksi vuodeksi ja sillä mennään eteenpäin. Kaskinen suhtautuu hyvin tyynesti väitteisiin, joissa häntä ollaan oltu viemässä Selinin seuraajaksi. – Tämä viikko mennään maajoukkueen kanssa ja kun ollaan täällä, niin silloin kommentoidaan näitä juttuja. En mä muuta kommentoi. Kaskinen on toiminut TPS:n liigajoukkueessa apuvalmentajana vuosina 2006-2008. Sen jälkeen hän ehti olla useamman vuoden eri juniorimaajoukkueiden valmennuksessa ja tuoreeltaan Jokereiden KHL-joukkueessa apuvalmentajana. Helmikuussa hänet nimitettiin mukaan Lauri Marjamäen johtamaan Leijonien valmennusryhmään. – Tämä on antanut jo nyt paljon. Tuossa oli World Cup -reissu, NHL-pelaajat ja peli siellä, nyt täällä Euroopan parhaita pelaajia.. Onhan tämä mahtavaa duunia. Leijonilla Karjala-turnaus alkaa torstaina ottelulla Venäjää vastaan.

LUE MYÖS: