HELSINKI Karjala-turnauksessa Leijonien joukkueen yleisilme on kokenut. A-maajoukkuetason debyyttejä ei paljoa nähdä.

Rutinoituneita maajoukkuekasvoja sen sijaan voi ripotella ketjusta toiseen.

Mutta todellinen salaisuus jalkeilla olevasta joukkueesta paljastuu erityisesti erikoistilanteiden puolella.

Jos katsoo esimerkiksi ylivoimaa, niin se on täynnä..

… kaikkea.

On väkeviä maalinedustapelaajia, on tulivoimaa, on pelintekijöitä, on hyviä kiekollisia pakkeja viivaan.

Osaaminen jakaantuu vieläpä vahvasti kahteen eri viisikkoon.

Ensimmäisessä ylivoimakentällisessä maalinedustalla häärii Jesse Joensuu, joka on kyseiseltä tontilta lyönyt useamman maalin tällä kaudella Jokereissa. Tukea maalinedustapelaamiseen antaa SKA-sentteri Jarno Koskiranta. Alakolmiossa taas ovat pelintekijän paikalla on Miro Aaltonen, toisella puolella juonikas Sakari Salminen ja alimpana viivassa todella monipuolinen Juuso Hietanen.

Toisessa ylivoimassa taas maalinedustalla seisoo isokokoinen Joonas Kemppainen. Timantin keskellä on alkusyksyn aikana Liigan parhaisiin pelaajiin kuulunut Veli-Matti Savinainen, joka on kyseiseltä paikalta ohjannut jo useamman maalin. Alakolmiossa taas ovat pelintekijänä Ilari Filppula, toisella puolella Kristian Kuusela ja viivassa Ville Lajunen.

Molemmat ylivoimaviisikot vaikuttavat vahvoilta.

– Se näyttikin hyvältä, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi SuomiKiekko-sivustolle tiistaina.

Erikoistilanteisiin osaamista löytyy vaikka kuinka.

Hyvien ylivoimapelaajien lisäksi mukana on alivoimalle Joonas Kemppaista, Mika Pyörälää, Antti Pihlströmiä ja Lasse Kukkosta.

Erikoistilanteiden merkitys korostuu nopeissa kolmen ottelun turnauksissa, missä tasoerot ovat pieniä.

– Todella positiivisin silmin katsoin siihen liittyvää tekemistä. Tietenkin siihen (erikoistilannepelaamiseen) pitääkin satsata. Muutenkin joukkue oli todella energinen. Hyvälle tuulelle tuli kyllä tästä, päävalmentaja Marjamäki mietti tyytyväisenä.

Muutoksia turnauksen alla

Karjala-turnauksessa Leijonilla mukana on paljon kovia MM-kisaehdokkaita. Laajuutta rosterissa löytyy kaikkiin neljään ketjuun.

Jokereiden kaksikko Joensuu ja Salminen saivat ykkösketjun keskelle Koskirannan, kakkosketjussa taas on Marjamäelle Kärpistä tuttuja pelaajia: Pyörälä, Kemppainen ja Aaltonen. Kolmosketjuun on tuotu Tapparasta toisilleen tutut Kuusela ja Savinainen, joiden keskelle on laitettu hyvin alkukaudella Ruotsissa esiintynyt Filppula.

Ja vielä nelosketjuunkin riittää osaamista Pihlströmin, Pekka Jormakan ja Tomi Sallisen myötä.

Paletti ei mennyt pahasti uusiksi, vaikka Leijonat koki pari takaiskua loukkaantumisten takia aivan turnauksen alla. Puolustuksessa Joonas Järvisen jäätyä sivuun Lukon puolustaja Jesse Virtanen hyppää ykköspakkipariin Juuso Hietasen vierelle. Hyökkäyksessä Teemu Hartikaisen poisjäännin myötä mukana on Miro Aaltonen, jota olisi voinut odottaa jopa jo alkuperäisiin nimityksiin mukaan.

Aaltonen on Marjamäelle tuttu pelaaja muun muassa viime kaudelta Kärpistä. 23-vuotias hyökkääjä iski 58 ottelussa 15 maalia ja keräsi kasaan yhteensä 35 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän oli kuitenkin hieman vaikeuksissa, jonka jälkeen erittäin vahvat otteet KHL:ssä ovatkin olleet positiivinen yllätys.

– Hänelle on tullut vielä lisää lihas- ja luisteluvoimaa. KHL on kuitenkin kova kamppailu- ja luisteluvoimainen liiga. Se on tehnyt hyvää Mirolle, Marjamäki näkee ja lisää:

– Hän on saanut pelata siellä isossa roolissa ja tehotkin kertovat siitä, että hän on ollut hyvässä iskussa.

Leijonilla Karjala-turnaus alkaa torstaina ottelulla Venäjää vastaan.