Leijonien ex-luotsilta jyrähdys vellovaan keskusteluun: ”Liian monta fondue-tikkua sotkemassa”
Kuva: Ilari Isotalo
JYVÄSKYLÄ. Vielä viime keväänä Leijonien päävalmentajana toiminut Kari Jalonen vieraili tiistaina Jyväskylässä, missä hänen luotsaamansa SC Bern kohtasi JYPin CHL:ssä.
Jalonen otti pienellä kyseenalaistuksella kantaa aiheeseen nimeltä Leijonat ja siihen keskusteluun, mikä maajoukkueen ympärillä on pyörinyt World Cupin ja Karjala-turnauksen otteiden jälkeen.
– Täytyy olla rehellinen: en itse katsonut World Cupia lainkaan, enkä Karjala-turnaustakaan hirveästi. Ajoittain. Mutta mun mielestä siellä on liian monta ulkopuolista… tämmöistä fondue-tikkua sitä soppaa sotkemassa, Jalonen totesi.
Tällä Jalonen viittasi kriittisiin kirjoituksiin, mitä Leijonien otteista on tuotu julki.
– Meillä on ihan oikeat ja ammattitaitoiset miehet siellä puikoissa. Toivoisin, että heille annetaan rauha tehdä töitä.
Jalonen sai poistua Jyväskylästä hyvillä mielin, sillä Bern paineli jatkoon JYPiä vastaan yhteismaalien oltua sveitsiläisten hyväksi 5-4.
– Täytyy nostaa JYPille hattua. Ymmärrän kyllä, että miksi heitä on veikattu tai viety SM-liigassa mestarisuosikkien joukkoon. Heillä on hyvä valmennus ja heillä on erittäin sitoutunut joukkue. Tänäänkin he näyttivät sitkeytensä. Näytti monesti, että ollaan menossa ihan selvästi jatkoon, mutta niin vain JYP tuli tiukasti vielä mukaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!